Osk. Rajala Oy

KUVAAJIEN TAKANA VUODESTA 1919

Yrityksemme perustaja, Oskari Rajala, aloitti valokuvaajana ja valokuvaustarvikkeiden kauppiaana Turussa vuonna 1919. Oskari Rajala otti mm. luokkakuvia ja ajoi moottoripyörällä ympäri Suomea kuvaamassa kirkkoja. Kirkkokuvista valmistettiin postikortteja ja niitä myytiin paikallisille kauppiaille myytäväksi matkailijoille.

Myöhemmin Oskari Rajala alkoi myös valmistaa kameroita ja radioita. Omalla OR- merkillä myytiin niin filmiä, kameroita kuin radioitakin. Talvisota keskeytti kuitenkin hyvin alkaneen kamerateollisuuden. Tuontilisenssejä ei saanut ja tehdas tuhoutui pommituksissa. Meniscus -objektiivit jäivät historiaan.
 
Sotien jälkeen alkoi jälleenrakennus ja vähitellen erikoiskauppakin alkoi elpyä. Valokuvia valmistettiin yhä enemmän ja enemmän. Myös värikuvien kuvaaminen tuli vähitellen kaikelle kansalle mahdolliseksi. Oskari Rajalakin aloitti värikuvien valmistuksen omassa laboratoriossaan. Toimintaa laajennettiin myös muille paikkakunnille ja aloitettiin uudelleen muistojen ikuistamiseen tarvittavien tuotteiden maahantuonti.
OskRajala

Valokuvia otetaan päivässä enemmän kuin koko valokuvauksen historian aikana yhteensä. Kuvaaminen on tullut osaksi ihmisten työtä, vapaa-aikaa ja identiteettiä. Kuviin ja kuvaamiseen on enemmän mahdollisuuksia kuin Oskari Rajala olisi 100 vuotta sitten osannut edes kuvitella.

Tänä päivänä Rajala Pro Shop on kuvaajien erikoisliike, joka tarjoaa kaiken kuvaamiseen liittyvän aina kameroista ja tarvikkeista tietoon, koulutukseen ja kuvausmatkoihin saakka. Yhä tänä päivänä toimintaamme ohjaa Oskari Rajalan ja hänen tyttärensä Hilkka Rajalan periaate tinkimättömästä ja kokonaisvaltaisesta palvelemisesta.

Siksi olemme seisseet kuvaajien takana jo 100 vuoden ajan.

Kuvaajien takana vuodesta 1919

Copyright © 2019 Osakeyhtiö Osk. Rajala