Lumi ja liike – ammattikuvaaja Pasi Salmisen vinkit talvikuvaamiseen

Lumi ja liike – ammattikuvaaja Pasi Salmisen vinkit talvikuvaamiseen

Pasi Salminen on ammattivalokuvaaja, joka touhuilee kuvaamisen saralla vähän kaikenlaista.”All-round-säätäjäksi” itseään tituleeraava Pasi on tullut tunnetuksi muun muassa lumilautakuvaajana. Tällä hetkellä Pasia työllistävät eri yritysasiakkaille tehtävät valo- ja videokuvausprojektit.

”Aloitin 1990-luvun alkupuolella kuvailemaan skeittausta. Silloin ajatus oli vaan dokumentoida harrastusta ilman sen isompia ajatuksia. Monien mutkien kautta päädyin skeitti- ja lumilautailumaahantuojalle töihin. Siellä sitten pääsin kuvailemaan molempia lajeja työn puolesta, ja siitä olikin sitten helppo siirtyä tekemään hommia vähän laajemmalle asiakaskunnalle”, kertoo Salminen.

Kysyimme Pasilta hieman tarkemmin hänen näkemyksiään ja kokemuksiaan talvivalokuvauksesta.

Auringosta tuiskuun

Pasi on kokenut valokuvaaja, joka on myös vuosien varrella kuvannut monenlaisissa sääolosuhteissa. Kuvaaminen talvella on hänen mielestään ihan yhtä helppoa kuin muinakin vuodenaikoina: ”Jos oma kalusto, varusteet ja vaatetus ovat kunnossa, niin ei talvikuvaaminen sen vaikeampaa ole. Sormien jäätymisen aiheuttama laukaisuviive on varmaan suurin haaste, etenkin actionkuvaamisessa talvella”, summaa Salminen.

Hän itse asiassa tykkää kuvata hieman haastavimmissa sääolosuhteissa. ”Mitä surkeammalta sää näyttää tavallisen ihmisen näkökulmasta, sitä mieluummin minä lähden kuvaamaan. Erityisesti kunnon lumisade ja tuiskuava lumi antavat kuviin mahtava lisän. Päiväsaikaan lumipyry onkin vähän haastavampaa, siksi pyrimmekin kuvaamaan esimerkiksi lumilautakuvia aina öisin”, kertoo Salminen.

Kamerat ja muu kuvauskalusto kestävät myös talviolosuhteita suhteellisen hyvin, joten kaluston suhteen Pasi Salmisen mielestä ei tarvitse useinkaan olla huolissaan. Hänen näkemyksensä mukaan kannattaa lähinnä pitää huolta siitä, ettei koko ajan ramppaa kameran kanssa kylmästä ulkoilmasta sisälle lämpimään ja takaisin.

eero ettala
kuvaaja: Pasi Salminen, laskija: Eero Ettala

Vaihtelevaa valoa

 

Talvi on valo-olosuhteiden osalta mielenkiintoinen ja vaihteleva vuodenaika. Muun muassa pilvisyys ja lumipeite vaikuttavat valoisuuteen huomattavasti. Koska Pasi Salminen kuvaa pääosin pimeällä, käyttää hän erilaisia studiosalamalaitteita. ”Valotus riippuu aina mun salamoiden tehoista ja säädöistä eikä niinkään vallitsevasta valosta”, kertoo Salminen.

Salmisen mukaan kirkas ja valkoinen lumi on aika haasteellinen kameran automatiikalle. ”Automaattiasetuksilla kamera yrittää saada valkoiseen paljon eri sävyjä, mikä usein aiheuttaa aikamoisen alivalotuksen. Eli valotuksen kompensointi käyttöön, niin homman pitäisi skulata myös automaatillakin”, ohjeistaa Salminen.

Etenkin lumilautakuvaamisessa Salminen käyttää lähes aina salamaa. Ainoa poikkeus on kirkas sää tai siluettikuvat. Salaman käytön osalta Salminen suosittelee välttämään suoraa salamaa, koska se poistaa kaikki varjot.

eero ettala
kuvaaja: Pasi Salminen, laskija: Eero Ettala

Kalusto

Lumilautakuvauksissa Pasi Salmisen kalusto koostuu usein seuraavasta setupista:

  • Kamerana lähes poikkeuksetta Canon 1Dxmk2. Kakkoskamerana/remotena Canon 5Dmk4.
  • Objektiiveina mm. Canon 50mm 1.2L, Canon 135mm 2.0 ja 8-15 mm kalansilmäobjektiivit.

Muussa kuin lumilautakuvaamisessa hän käyttää usein 28-300mm 3.5-5.6L -objektiivia.

 ”28-300mm:n linssi on monipuolinen linssi, ja käytän sitä paljon, kun kuvaan ulkona jotain muuta kuin lumilautailua. Ainoa miinus on valovoima, mutta päivällä on kuitenkin aika kivasti valoa, niin ei haittaa”, kertoo Salminen. 

Jalusta on Salmiselle välttämätön varuste talvella kuvattaessa. ”Usein mun rajaus (etenkin lumilautakuvissa) on sen verran tiukka, ettei siinä ole hirveästi varaa kameran liikkeille”, kertoo Salminen.

Talviolosuhteissa on hyvä kiinnittää huomiota kaluston lämpötilaan ja sen tasaamiseen. Jos esimerkiksi kameran kanssa rampataan sisään ja ulos, voi kameran pinnalle tai sisälle kondensoitua kosteutta. ”Kun kuvaukset ovat ohi, niin itse pakkaan kamat laukkuun ja otan muistikortit ja akun taskuun. Kameralaukkuja en avaa sisällä useampaan tuntiin. Yleensä pyrin jopa pitämään laukun kiinni seuraavaan kuvaukseen saakka”, kertoo Salminen.

mark wilson pasi salminen

Yhteenveto: talvikuvausvinkit x 3

  1. Älä pelkää kurjempaakin keliä. Esimerkiksi kovan pakkasen tai lumituiskun keskellä voit saada kuviisi ihan uudenlaisia ulottuvuuksia

  2. Kirkas valo ja lumi: älä käytä suoraa salamaa ja jos käytät automaattiasetuksia, muista valotuksen kompensointi

  3. Vältä pakkaskelillä kameran ja muun kuvauskaluston siirtämistä ulkoa sisätiloihin. 

Lue myös

Vinkit onnistuneeseen tähtikuvaukseen

Vinkit onnistuneeseen tähtikuvaukseen

Kirkas tähtitaivas on usein hyvin pysäyttävä näky. Tässä valokuvaaja Mikko Lagerstedtin vinkit tähtikuvaamiseen.

Lue lisää

Kategoriat