
Kameraliikkeiden Suomen markkinajohtaja räätälöi yrityksille liiketoimintaa tukevia kalustoratkaisuja
Nykyteknologialla yritykset voivat toteuttaa laadukkaita markkinointivideoita ja somesisältöjä helposti ja kustannustehokkaasti itse, kun kalusto on ajan tasalla. Asiantuntija povaa pohjoismaisen trendin rantautumista myös Suomeen.
Satakunta vuotta sitten turkulainen valokuvaaja Oskari Rajala oli alkanut valmistaa ja myydä kameroita sekä radioita oman OR-tuotemerkkinsä alla. Talvisota keskeytti bisnekset, mutta sodan jälkeen valokuvaus koko kansan harrastuksena puhkesi uuteen kukkaan. Laitteiden valmistus sai jäädä Rajalan keskittyessä värikuvien kehittämiseen ja kameroiden maahantuontiin.
Tätä nykyä Oskari Rajalan perustama liike tunnetaan nimellä Rajala Pro Shop.
“Olemme kuvaajien erikoisliike, joka tarjoaa asiakkailleen kaiken kuvaamiseen liittyvän aina kameroista ja tarvikkeista tietoon ja koulutukseen”, Rajalan yritysmyynnistä vastaava aluemyyntijohtaja Mikko Villikka toteaa.
”Talossa on pitkän ajan kuluessa syntynyttä
osaamista, jonka asiakas saa käyttöönsä.”
Rajalan tuotevalikoima koostuu alan arvostetuimmista merkeistä ja sitä päivitetään jatkuvasti. Moni tavallinen kuluttaja pitää Rajalaa puhtaasti kamerakauppana, mutta sen tarjonta kattaa myös esimerkiksi erilaisten tuotantojen valaisuratkaisut, äänen taltioimiseen liittyviä laitteita sekä erikoisempiakin tuotteita, kuten kuvauskoptereita. Yritysmyynti kasvaa koko ajan.
“Laajasta valikoimasta löytyy varmasti yritykselle kuin yritykselle oikeanlaiset ratkaisut. Mitään turhaa meillä ei myydä”, sanoo Villikka.
Moni yritys tietää jo tarjousta pyytäessään, mitä haluaa. Jos taas ei ole tarpeistaan aivan varma, voi luottaa Rajalan yritysmyynnin ammattitaitoon ja osaamiseen. Jokaiselle asiakkaalle räätälöidään sille parhaiten sopiva, yksilöllinen paketti ja etsitään myös paras rahoitusratkaisu.
“Esimerkiksi leasing-sopimukset kiinnostavat koko ajan enemmän. Varsinkin moni pienempi yritys ilahtuu siitä, ettei kalustoon tarvitse laittaa heti kauheasti pääomaa kiinni”, Villikka sanoo.
Rajala on halunnut investoida laajaan varastoon, jotta asiakkaiden tarpeisiin voidaan vastata nopeasti.
”Tilauksen jälkeen ei tarvitse alkaa selvittää, milloin tuotteet ovat saatavilla vaan ne löytyvät useimmiten suoraan varastosta”, summaa Villikka.
Villikka toteaa, että moni yritys on täällä vasta heräämässä oman kuvauskaluston tarpeellisuuteen. Sen sijaan Suomen ulkopuolella oman studion edut on jo huomattu.
“Esimerkiksi Ruotsissa suuret vaateliikkeet ovat alkaneet itse kuvata vaatteitaan verkkoon. Kehitys ulottuu myös eri alojen yritysten somemarkkinointiin, markkinointivideoihin ja esimerkiksi striimien tekemiseen”, hän sanoo.
Tekniikka on kehittynyt viime vuosina esimerkiksi niin, että kameraa voidaan ohjata etäältä eikä sen luokse tarvita kuvaajaa lainkaan.
Kalusto mahdollistaa myös striimaamisen suoraan verkkoon. Ketterä videotuotanto ja in house -kuvaukset sujuvoittavat sisällöntuotantoa, jolla voi usein olla suora vaikutus näkyvyyteen tai myyntiin.
“Hyvät välineet helpottavat työntekoa. Vasta harmillisen pieni osa yrityksistä on tiedostanut, kuinka tällaisella panostuksella voi tukea omaa liiketoimintaa. Uskon, että tämä tulee muuttumaan.”
Nykyaikaiset kuvausratkaisut kiinnostavat myös esimerkiksi messu- ja tapahtumajärjestäjiä. Etäohjattavat, langattomat kamerat tuovat livelähetyksiin uutta laadukkuutta, mikä lisää niiden kiinnostavuutta katsojien silmissä.
“Laitteita ei kannata liikaa arastella. Me ja maahantuojat koulutamme niiden käyttöön. Koulutuskertoja otetaan niin monta kuin tarpeen on ja apua saa tietysti kysyä meiltä aina myöhemminkin”, Villikka lupaa.
Rajalan asiakaskunta vaihtelee yhden hengen yrityksistä suuriin julkishallinnon toimijoihin. Tällöin samasta muotista vedettyjen pakettiratkaisujen sijaan tarvitaan ammattitaitoa, ymmärrystä ja ongelmanratkaisukykyä. ”Juuri haastavissa tilanteissa meidän myyjien kokemus tulee hyvin esiin. Tunnemme laitteet ja tiedämme mitä alalla tapahtuu. Talossa on pitkän ajan kuluessa syntynyttä osaamista, jonka asiakas saa käyttöönsä.”
Villikka itse on aloittanut Rajalan myymälämyyjänä viisitoista vuotta sitten. Työ maistuu vuodesta toiseen.
“Ala on elävä ja pääsen työssäni sekä hyödyntämään että jatkuvasti kehittämään omaa asiantuntemustani. Yritysmyynnissä kiehtoo jatkuvuus, jota pitkät asiakassuhteet tuovat”, hän sanoo.
Jatkuvuutta voi nähdä myös Rajalan ja sen noin viisikymmenpäisen henkilöstön välisissä suhteissa.
“Rajala on suomalainen perheyritys, jossa työsuhteet ovat pitkiä. Minun kahdeksantoista vuottani eivät moneen kollegaan verrattuna ole vielä mitään.”
Kumppanisi menestykseen
Rajala Pro Shop on toiminut valokuvauksen erikoisasiantuntijana jo vuodesta 1919. Tarjoamme yrityksille alan laajimman valikoiman, joustavat rahoitus- ja vuokrausratkaisut sekä nopean toimituksen. Kauttamme onnistuu tarvittaessa myös vanhan kuvauskaluston realisointi.
Etsitään yhdessä juuri sinun yrityksellesi parhaat laiteratkaisut.
Tai lähetä sähköpostia: yritysmyynti@rajalacamera.fi
