Ira Aaltonen - Ihmisyyden herkkä tulkitsija
Valokuvaaja Ira Aaltosella on ainutlaatuinen kyky taltioida niin kuviinsa kuin videoihinsakin miltei taianomaista hetkeen pohjautuvaa tarinaa sellaisena kuin se on niin ilmaisultaan kuin valoltaan.
Mihin tarinankerronnan taitosi perustuu? Sinulla on ilmiömäinen kyky kohdata ihmiset heidän avautuessaan kamerasi edessä omana itsenään. Ilmeisesti äärimmäinen herkkyytesi kohdata toinen ihminen saa luovuutesi kukkimaan kuvauskohteesi ja kuviesi katsojien ollessa haltioissaan.
Kiitos. Olen aina ajatellut asioita tarinoina. Siksi voisin kai pukea omankin elämäni tänään romaaniksi. Näen asiat usein sen kautta miltä ne tuntuvat, loogisuuden sijaan. Siinä on hyvät ja huonot puolensa arkielämässä, mutta taiteessa lähinnä hyviä puolia. Olen aika mukautuvainen ihminen ja samaan aikaan en osaa peitellä mitään. Jännitän arkisia tilanteita, mutta jostain syystä en koskaan töissä ollessani. Kuvauksissa mieleni on aina jotenkin levollinen - ihmiset kohtaavat toisensa ihmisinä. Koska ajattelen, että kuvattavan ei täydy olla intohimoinen mallina olemisesta - joillekin se voi olla vain pakollinen paha kiireen keskellä - niin uskon, että lopputuloksen lisäksi kuvauspäivän helppous ja hauskuus on tärkeää monille - ja on se minullekin. En halua heidän jännittävän kuten itse jännitän elämässä monia muita asioita. En myöskään tykkää takertua lillukanvarsiin, vaan kuvausteni rytmi on eteenpäinvievä ja sokean luottavainen meihin molempiin.
Siskoni lumpeenlehtien seassa järvessä Vantaalla vuonna 2022. Yhdessä kohteeni kanssa toteutettu potretti järven ja asun puolesta.
Olemme niin tottuneet kuvaamaan toistemme kanssa, ettei sen enempää koskaan suunnitella.
Fujifilm X-T4, vallitseva valo
Millainen on kuvaajataustasi? Toteutuiko ihanneammattisi oitis vai muiden töiden kautta? Musa- ja biisigenrekin lienee sinulle jo entuudestaan tuttua, koska luovit niin tottuneesti artistien keskuudessa?
Ajatus yrittäjyydestä ei käynyt koskaan edes mielessäni nuorena. Sitä on vaikea itsekään ymmärtää, mutta en sisäistänyt valokuvaajan ammatin olemassaoloa kunnes vasta kuukausi ennen kuin aloitin yrittämisen. Olin aina luova ja taiteellinen. Lapsissa luovuutta usein myös arvostetaan. Vasta myöhemmin se voi näyttäytyä helpommin outona turhana harrasteluna - sitten kun pitäisi tietää mitä tekee isona. Kuvasin paljon vapaa ajallani, mutta en osannut ajatella tulevaisuudesta mitään, sain neuvoja vain perinteisiin elämän polkuihin. Lähdin opiskelemaan äitini unelma-ammattia. Pysyin kosmetologikoulussa loppuun asti - kolme vuotta siitä huolimatta, että tiesin, etten koskaan hakeutuisi alalle. Pystyn jälkikäteen kuitenkin olemaan kiitollinen vuosista. Se ala on asiakaspalvelun ultimaattinen tulikoe. Täytyy olla ihmisten omassa tilassa ja alastomalla iholla, koskea turvallisesti, oppia anatomiaa ja ymmärtää ihmisen kasvojen muotoja ja niiden parhaita puolia. Monta asiaa, jotka edesauttavat potrettikuvaamisessa. Samoin kuin pienestä asti maalatessa opin ymmärtämään valoja ja anatomiaa. Monet taidot tukivat lopulta toisiaan. Kaiken aikaa ajattelin harrastelevani videokuvaamista ja editointia vapaa-ajallani. Myöhemmin sain mahdollisuuden lähteä opiskelemaan journalismia ja tein töitä kulttuuri venuen ja elokuvatuotantoyhtiön mediatiimeissä oppien uusia taitoja. Samalla 2019 alkuvuodesta tutustuin sattumalta omanikäiseeni ammattivalokuvaajaan. Kysyin paljon tyhmiä kysymyksiä, kun halusin hahmottaa miten yrittäjyyttä käytännössä lähestytään. Se tuntui yhtäkkiä kiireelliseltä - vastaukselta kaikkeen. Asiat alkoivat tapahtua tosi nopeasti sen heräämisen jälkeen.
Musiikin maailmaan olen aina ajautunut luontaisesti, koska ihailen ihmisiä, jotka osaavat ja uskaltavat luoda sitä. Yrittäjyyden alussa kuvasin kaiken mihin sain kutsun. Nopeasti musiikki skene jollain lailla kuitenkin löysi tai tunnisti minut. Suuret kiitokset kuuluvat upeille - lasikattoja rikkoville taiteilijoille; Eromalle, F:lle (Fanni Sjöholm) ja hänen kirjailijasiskolleen Eevi Sjöholmille. Tuntuisi väärältä puhua tästä mainitsematta ihmisiä, jotka matkalla luottivat potentiaaliini ja näkivät minut niin kauniisti alusta asti. Siitä eteenpäin asiat ovat kehittyneet omalla painollaan, musaskenen ja levy-yhtiöiden sisäisten puskaradioiden välityksellä, uskoisin. Haluaisin ajatella, että luontainen kuvaustyylini on sellainen, joka sopii kuvittamaan musiikkia.
Tarinankerronta on sinun juttusi niin stilleissä kuin videoissa? Kumman koreografia on mieluisampi tai helpompi toteuttaa? Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tosin musiikki ei siinä näy.
Valokuva on varmasti helpompi ja nopeampi toteuttaa kuin kokonainen video, en silti osaa sanoa kumpi olisi mieluisampi. Ei lempi lasta voi valita. Videot voivat olla hiton siistejä, mutta valokuvassa on ehkä helpommin jotain ajatonta. Yksi pysäytetty hetki voi olla niin tulkinnanvarainen, että rakkauteni siihen on ehkä jollain lailla herkempi.
Kontakti kuvattavaan on olennaisen tärkeää. Kuinka tutustut ja saavutat kuvattavasi luottamuksen? Tapaatko kohteesi jo ennen kuvauksia, vaiko yksinkertaisesti tartut hetkeen kohdatessanne?
Riippuu tilanteesta. Nykyään tapaamme usein videopuhelun välityksellä koko tiimin kesken. Oikea kohtaaminen alkaa kuitenkin kuvauksissa. Samaan tapaan kuin artistien on hyvä antaa itsestään jotain musiikkiin - jotain paljasta, epätäydellistä ja samaistuttavaa kosketuspintaa, valokuvaajien on mielestäni hyvä saada kuvattava antamaan jotain itsestään. Sellainen vaatii tilan, jossa ihminen voi ja haluaa tehdä niin. Ja ehkä se on helpompaa silloin kun kuvaajakin antaa itsestään autenttisen itsensä virheineen päivineen. Jos haluaa toisen heittäytyvän niin täytyy melkein ensin heittäytyä itse.
Millainen on kuvaustilanne? Suunnitteleko paljon ennakolta, vai onko se enemmänkin spontaania tekemistä kussakin miljöössä tai valossa?
Kuvaan paljon ilman suunnitelmaa ja urani alussa se oli lähes aina sellaista hetkessä elämistä ja fiilistelyä. Se on ihanaa. Monet parhaat asiat ovat syntyneet niin. Osa kokee edelleen, että voimme mennä kuvauksiin myös täysin ilman suunnitelmaa. Sellainen luottamus on sydäntä lämmittävää.
Nykyään työskentelen niin visuaalisten ajattelijoiden kanssa, että monilla on jo jokseenkin selkeä ajatus valmiina. Tietysti osittain siksi, että musiikki on itsessään tarinankerrontaa alusta asti. Usein visuaalit kuvastavat jotain tunnetta tai aikaa, joka synnytti laulun alulle. Tarinoiden täytyy olla linjassa keskenään. Kuuntelen biisin ja annan mieleeni tulvia visuaalista tarinaa ja tunnelmaa. Kun deadlinet koputtavat myös artistien ovilla ja biisin julkaisupäivä lähestyy niin sään ja valon puolesta menemme kaikki tyytyväisesti sillä mitä on kuvauspäivänä tarjolla, jos kuvataan lokaatiossa. Kaunis auringonlasku on vain ihana sattuma. Kaikkeen varaudutaan ja tilanteen mukaan eletään. Jos sataa niin ajatellaan, että se on tarinan kannalta juuri sopivan dramaattista. Artistien kanssa on siitä ihana tehdä töitä, että he ovat itsekin taiteilijoita. Tunnen olevani oman taiteeni ja omituisuuteni kanssa kotona heidän seurassaan. He tietävät, että taide ja luovuus vaatii usein tietynlaista vapautta ja hassujenkin ideoiden testaamista hetkessä. Se on sellaista intuitiivista tanssia, luottamusta ja rohkeutta kummankin osalta.
Meikkitaiteilija Noora Varrio ja artisti Hene Jääsalo parikuvissa Helsingin keskustan kaduilla vuonna 2023.
Upeaa heittäytymistä ja ehdotuksiini luottamista parin osalta
Fujifilm X-T4, vallitseva valo
Valonlukutaitosi, sen ymmärtäminen ja hyödyntämien on usein ilmiömäistä! Tarvitseekokaan tuottaa valoa, vai riittääkö vallitseva? Miten saat valon tunnelman niin aidosti ja pehmeänä esiin (lumoavine valoefeketineen) olipa kyseessä sitten keikkakuvaus lavalla tai artistikuva kaupunkimiljöössä. Kumpi inspiroi enemmän, hämyinen yökerho vaiko keskikesän yötön yö?
Kiitos. Olen aika tottunut olemaan sekaantumatta ympäristöön. Ehkä siitä se aitouden tuntu johtuu. Tietysti valo on tunnelman kannalta suuri elementti ja sitä on osattava tarpeen tullen hallita, mutta on niitä muitakin tärkeitä asioita. Liike, katseet, ilmeet, käsien rentous, ajoitus jne. Haen intuitiivisesti hieman dokumentaarista tunnelmaa usein myös potrettikuviin. Mitä vähemmän kerrotaan kirjaimellisesti, sitä enemmän jää katsojan oman mielikuvituksen varaan. Uskon myös, että siellä ne tunnereaktiot elävät. Pehmeys ja valoefektit tulevat usein muovikelmusta! Tykkään sen utuisuudesta ja valoa pehmentävästä efektistä. Sitten on tietysti editointiin liittyvät mieltymykseni, jotka ovat vuosien varrella kehittyneet tällaisiksi. Rakastan unenomaista visuaalista draamaa ja cinemaattisia, ehkä jollain lailla keskeneräisiä hetkiä. Niitä on joka puolella jatkuvasti. Koen, että hyvän valon löytää jokaisesta paikasta etsimällä jos ei jumiudu ajatukseen jostain tietystä taustasta tai asetelmasta. Kannan silti mukanani salamaa ja ledivaloa, siltä varalta, että liikkumavaraa ei olekaan. 2024 rakensin valokuvanäyttelyn Korjaamolle underground yökerhoissa otetuista kuvistani. Se on visuaalisesti todella kiehtova maailma. Oli ihanaa huomata miten monta erilaista tarinaa näyttelyn avajaisissa kuulin, kun ihmiset tekivät omia päätelmiään kuvissa olevien ihmisten tunteista ja tekemisistä. Parasta on se, ettemme saa koskaan tietää totuutta. Sellainen herättää ajatuksia.
Barcelona 2023, Nitsa-yökerhon tanssilattia. Tuntematon pariskunta. Dokumentaarinen tilannekuva.
Fujifilm X-T4, vallitseva valo
Nykyinen kihlattuni pyöritti Malo Disco nimistä klubi-iltaansa jo silloin, kun asetuin Barcelonaan pariksi vuodeksi. Minulla oli aina kamera mukana kaikkialla. Samalla kun ystävämme nauttivat musiikin vietävänä olemisesta, minä nautin sivusta seuraajan roolista. Valoista, savusta ja niihin hukkuneiden, vapautuneiden tanssijoiden ihailusta. Myös house -musiikin arvot ja juuret inspiroivat minua.
Tilannekuva. Kihlattuni DJ Budget Jones istuu musiikkitapahtuman takahuoneessa tupakalla vuonna 2022, Barcelonassa.
Selässä oleva hassu viitta tuntuu minulle kuvaavan häntä ihmisenä, tupakan savu ja huone muutoin Barcelonaa paikkana.
Fujifilm X-T4, vallitseva valo
Mikä on kuvauskalustossa tärkeintä, monipuolisuus vai liikuteltavuus? Kulkeeko mukanasi repullinen runkoja ja putkia vai tyydytkö yhteen runkoon ja objektiiviin, jolloin kohteen seuraaminen ja kuvaaminen on helpompaa enemmän tilanteisiin kuin kalustoon keskittyen?
Kaluston keveys ja sen helppo kuljettaminen on kaikkein tärkeintä. Olen aika heiveröinen niin en pysty edes kannattelemaan painavaa kameraa ilman, että joka paikkaan alkaa pian särkeä. En myöskään aja autoa, eli kaiken pitää kulkea repussa kuvauksiin. Ja jos lennän eri maahan, niin reppuun pitää mahtua myös vaatteet ja kaikki arkiset rojut. Näistä syistä olen aika minimalisti mitä kamerakalustoon tulee. Haluan myös, että yhdellä kameralla hoituu sekä kuvat, että videot. Yksi tai kaksi objektiivia myös riittää useimmissa kuvauksissa. Olen kai tottunut sillä tavalla mukautumaan tilanteeseen kalustosta riippumatta. En kuitenkaan vähättele kaluston ja erilaisten objektiivien merkittävyyttä projektista riippuen.
Olet toiminut freelance-kuvaajana ja itsenäisenä yrittäjänä vuodesta 2019 lähtien kotimaassa ja ympäri Eurooppaa. Onko keikkoja sadellut niin, että yrittäjyytesi on lyönyt leiville?
Aina välillä on hyvä istua alas ja muistella niitä asioita mistä 10 vuotta sitten haaveili. Omalla kohdallani todella monet asiat ovat toteutuneet tavalla tai toisella ja siitä on tärkeää muistaa olla kiitollinen.
Sinut tunnetaan erityisesti artistikuvistasi. Tulevatko kuvaustilaukset levy-yhtiöiltä vai artisteilta suoraan? Mitä muita kuvauksia, kuten häitä ja tapahtumia repertoaariisi kuuluu? Kuvaustyylisi niin stilleinä kuin videoin sopisi myös brändikuvauksiin. Teetkö myös mainoskuvauksia yrityksille?
Minulle yhteydenotto tulee kyseisen artistin levy-yhtiö tiimin jäseneltä, siltä joka hoitaa tällaisia asioita. Omakustanne artistit tietysti ottavat itse yhteyttä. Parikuvaukset ja häät ovat jääneet vähemmälle varsinkin mitä enemmän portfolion puolesta henkilöityy musiikkikuvaajana. Luulen, etteivät ihmiset tiedä mitä kaikkea minulta voi pyytää. Tykkään kuvata parit häät kesässä jos dokumentaarinen kuvaustyylini on sellainen, joka selvästi puhuttelee nimenomaan kyseistä yhteyttä ottanutta paria. Parikuvaukset ovat myös ihania. Haluan asiakkaiden haluavan kuvata kanssani ja heidän valitsevan nimenomaan minut. Silloin yhteistyö toimii. Meillä on täällä onneksi niin paljon kuvaajia, niin kaikille löytyy varmasti joku. Ei visuaalinen silmäni tai filosofiani kuvaamiseen sovi kaikille ja lopulta kaikki työni tulevat näyttämään jonkin asteisesti minun tekemiltäni. Kuulemma työni tunnistetaan helposti.
Tuotantoasi vilisee mediassa kosolti niin albumien kansikuvina kuin livetaltiointeinakin erilaisilla musiikkialustoilla. Kuinka merkittävää sinulle on näkyvyys sosiaalisessa mediassa, entä saamasi palaute ja keikat sen kautta?
Sosiaalinen media oli avainroolissa urani alussa, ilman sitä en tiedä olisiko minulla uraa ollenkaan. Sieltä tuli myös paljon innostavaa ja eteenpäin vievää palautetta, joka sai uskon omaan osaamiseen kasvamaan. Tärkein palaute mitä voin saada tulee kuitenkin asiakkaalta itseltään. Nykyään tiedän suuren osan asiakkaistani löytävän minut puskaradion ja positiivisen palautteen kautta. Olen todella kiitollinen siitä, että ihmiset puhuvat. Sitä en osaa spekuloida kuinka suurta roolia sosiaalinen media näyttelee tässä kuviossa enää nykyään. Jonkinlainen pohja on jo rakentunut niin, ettei kaikkea onneksi kannattele enää vain yksi mielivaltainen algoritmi. On kuitenkin ihanaa, että kuville on käyttöä ympäri mediaa. Olen iloinen siitä kuinka usein ottamani kuva artistista pääsee Spotifyn soittolistan kanteen, koska silloin hän saa hyvän paikan listalla ja tunnen, että työlläni on aito arvo asiakkaille ja heidän uralleen.
Coque - DJ ja Freedonia klubin omistaja. 2023 / Barcelona.
Kuva otettu Festa Major del Raval katujuhlassa ilta-aikaan. Hän soittaa ja samalla juo huvittavan hienosta pikarista papiksi pukeutuneena kuin egoistisuuden ruumiillistuma. Tarkoituksella tietenkin.
Kuulokkeet roikkuvat kaulalla ja nunniksi pukeutuneet naiset tanssivat hänen ympärillään kun hän villitsee yleisöä. Dokumentaarinen tilannekuva ilman etukäteissuunnitelmaa
Fujifilm X-T4, vallitseva valo
IRA AALTONEN
Kuvasin Iran hänen varioidessaan asentoaan seisten studionsa sohvan edessä punaista taustaa vasten.
Tämä oli parinkymmenen otoksen “koreografiasta” molempien ehdoton suosikki.
Canon EOS R6 Mark II + RF 24-105mm f/4L IS USM + Canon FL-5 salama fillinä, 74mm, 1/60s. F4, ISO 2000.
Halusin tähän kuvaan akvarellimaista pehmeyttä tinkimättä silti Iran suorastaan läpi tunkevan katseen ja silmien terävyydestä hänen istuessaan studion retro 1960-luvun designsohvalla, joka mätsäsi kuvan taustana täydellisesti punaisen taustan kanssa.
Canon EOS R7 + Laowa Argus 33mm F0.95 (kinovastaavuus 52mm), 1/40s., f0.95, ISO400.
Ulkona päästimme sitten Iran kanssa luovuutemme valloilleen. Hänen dallatessaan pitkin ja poikin Pääskylänrinnettä, jonka varrella Iran studiokin sijaitsee kuvasin liki sata otosta, joista tämä oli ehdoton mielikuvani Irasta!
Siinä on sopivassa suhteessa keväisen auringonvalon leikkiä, Iran määrätietoista, mutta samalla kivasti leikittelevää kävelyä kohti kameraa tuulen hiukan tuivertaessa hiuksiaan.
Canon EOS R6 + RF 200-800mm F6.3-9 IS USM + Canon FL-5 salama täytevalona varjoja tasoittamaan, 1/1000s. F8, ISO 800.
Kuvat ja teksti: Juha Laitalainen
Intensiivisessä sarjassaan Mielikuvia valokuvaaja ja toimittaja Juha Laitalainen kuvaa ja esittelee suomalaisia valokuvaajia heidän rakkaimpine kuvineen.