Omatoimimatkaajan erilainen Kenia ja Intia

Kuvajournalisti ja valokuvaaja Juha Laitalaisen taiteelliset maisema- ja henkilökuvat esittelevät Itäistä Afrikkaa - ihmiskunnan syntysijaa, sekä ikiaikaisen kulttuurin monivivahteista kehtoa Intiaa. Henkeäsalpaavat luonnonmaisemat ja aidon eläväiset dokumentaariset miljöökuvat ihmisineen poikkeavat tavanomaisista turistikohdekuvista. Kohdemaiden valtavat populaatiot asukasluvillaan, Kenia 55 miljoonaa (Nairobi 4,5 miljoonaa) ja maailman väkirikkain maa Intia 1,43 miljardia (Kalkutta 4,5, Delhi 35 miljoonaa) tarjoavat jutun kuvitukseksi varsin monipuolisen kattauksen ihmisiä eri konteksteissa. Kuviensa ohella Laitalainen kirjoittaa kuvaustyylistään, -tekniikasta ja -kalustosta. Hän kertoo lopuksi myös, miten omatoimiseen maailman valloitukseen voi valmistautua ennakkoon.

Akseli Gallen-Kallelan jalanjäljillä

Tuli suorastaan raamatullinen olo katsellessani savannille avautuvaa satojen neliökilometrien maisemaa, jonka etualalla naarasleijonat pentuineen olivat juuri lopettelemassa ilta-ateriaansa vaimean murinan ja veren hajun saattelemana. Erämaan jokapäiväinen näytelmä, mutta minulle harvinainen ja erilainen uudenvuodenaattoilta 31.12.2009.

Afrikka on varsin laaja maanosa, joka pitää sisällään useita eri kulttuureja. Sieltä löytyy yhtä lailla suuria länsimaalaistuneita suurkaupunkeja kuin yhä alkukantaisia heimokyliäkin. Suuntasin 2009 Akseli Gallen-Kallelan jalanjäljille Itäiseen Afrikkaan melko tarkalleen sadan vuoden jälkeen hänen omasta matkastaan kirjoittamansa Afrikka-kirja ja Gallen-Kallela museolta saamani A G-K:n safarikarttojen kopiot oppainani. Kohteinani olivat Kenia laajoine luonnonsuojelualueineen sekä sen pääkaupunki Nairobi. Ajatuksenani oli mestarin tavoin metsästää Afrikan mystistä valoa sekä käydä ikuistamassa tämän päivän näkymiä hänen aikanaan maalaamista mielimaisemistaan. Itäisessä Afrikassakin luonnonvalo on niin käsittämättömän upea, että sitä ei yksinkertaisesti saa pilata millään valonlähteillä. Valoa pitää osata lukea Afrikassakin.

002_Aurinko-nousee-Intian-valtameren-ylle

Afrikan mystistä valoa auringon noustessa Intian valtameren ylle.

Gallen-Kallela oli myös taitava ja aikaansa seuraava valokuvaaja ja häntä kiinnosti paikallisväestö sekä heidän kuvaamisensa maalaamisen ohella. Akseli Gallen-Kallelan tapaan etsin löytääkseni Afrikasta haaran Kalevala-kansaa sekä päästäkseni mahdollisimman lähelle alkuperäisväestöä Keniassa ja erityisesti sen pääkaupungissa Nairobissa. Keniassa asuu yli 40 miljoonaa ihmistä ja Nairobissakin yli neljä miljoonaa, joten kohtaamani Afrikka oli hyvin erilainen verrattuna Akselin Afrikkaan. Vai oliko sittenkään? Kenian miljoonakaupungissa luonto on yhä helposti tavoitettavissa ja läsnä. Infrastruktuuri on toki sadassa vuodessa muuttunut ja väestö länsimaistunut. Silti suurin osa kenialaisista oli ylpeitä vanhoista perinteisistä heimoidentiteeteistään, vaikka Gallen-Kallelan tuntema Masai-heimokin on elänyt muutoksen kourissa jo pitkään. Afrikan syvin olemus on silti osin edelleen löydettävissä. Ihmisissä. Alkuperäisyys on heillä sielussaan. Tämän halusin nähdä ja tallentaa henkilökuviini.

Maasai-mies muutosten kourissa Nairobissa.

Afrikan valo on ihmisissäkin

Minulle tarjoutui oiva mahdollisuus päästä paikallisten ihmisten Nairobin Kiberassa, joka on yksi maailman suurimmista slummeista. Sinne tarvitsin paitsi viranomaisilta kuvausluvan, myös paikallisen kylänvanhimman oppaakseni ja suojakseni, vaikka mitään ikävää ei parille viikolle ajoittuneiden kuvausteni aikana sattunutkaan. Kylänvanhimman kulkiessani mukana pääsin todella lähelle ihmisiä heidän antaen minun kuvata arkielämäänsä kaikessa rauhassa. Oppaani oli koko ajan lähistöllä, mutta ei puuttunut kuvaustilanteisiin, joten sain rauhassa tehdä työtäni. Lähetin kylänvanhimman kautta kuvat kaikille kuvaamilleni kiberalaisille kiitokseksi. Vastapalvelukseksi kuvan lupaaminen vaivanpalkaksi on keino, jolla olen aiemminkin saanut hieman empivän kuvattavan suostumaan kohteeksi. Erityisen ilahtuneiksi tulivat Kiberassa ikuistamani AIDS-orpojen koulun lapset saatuaan ryhmä- ja myös yksilökuvansa muistokseen.

AIDS-orpojen koulu ryhmäkuvassaan Kiberassa.

Kiberan aaltopellistä kyhättyjä asumuksia.

Vaikka elinolot slummissa ovat osin äärimmäisen kurjat, pyrin suhtautumaan kaikkeen ympärillä olevaan neutraalisti. Olinhan saapunut liki 200 000 ihmisen kotiin Kiberaan, jossa ihmiset asuvat vapaaehtoisesti. Saavuin eurooppalaisena paikallisten vieraaksi heidän elinolojaan kunnioittaen, en arvostellen saati säälien. Kuten tiedämme, jokaisella kulttuurilla on oma historiansa. Tasa-arvoa kunnioittaen ja avoimin mielin pääsin hyvin lähelle ihmisiä saaden vierailla useiden kiberalaisten kodeissa, nopeasti kyhätyissä aaltopeltihökkeleissä, joita oli vieri vieressä. Asumuksissa oli maalattia, eikä suurimmassa osassa ollut edes sähköä.

Lapset koulutiellä yhdellä Kiberan pääkaduista.

Toki tunteeni olivat välillä ristiriitaiset, mutta slummista löytyi kauneuttakin. Yritin löytää ihmisten onnen, jota ankeista oloistakin huolimatta on, enkä kauhistellen kuvata jätekasoja saati avoviemäreitä kujien reunoilla. Lapset elivät elämäänsä ahtailla syrjäkujilla leikkien leikkejään väliin herkutteluhetkiä viettäen aivan, kuten lapset missä päin maailmaa tahansa. Koin kuvattavieni kanssa aika ajoin syvää inhimillistä yhteyttä, jota on vaikea sanoin selittää. Ehkäpä tuo yhteys välittyy kuvistani.

Lasten lavastamaton herkkuhetki kesken leikin tiimellyksen. Ahtailla Kiberan kujilla kulkiessaan tällaisia hetkiä saattaa tulla eteen yllättäen.

Ihmiset kuvauskohteinani

Kuvasin kiberalaisia, kuten yleensäkin ihmisiä kuvajournalistina dokumentaariseen tyyliin. Jo kuvajournalismin määritelmänkin mukaisesti haluten näyttää maailman ihmisineen realistisena - sellaisena kuin se on. Henkilökuvauksissani jokainen kuvaamani henkilö on kuvauspaikallaan ilman ennakkosuunnitelmaa tai -asettelua. Katukuvauksissa kuvaan ihmisiä salamaa välttäen ja muutoinkin turhaa huomiota herättämättä.

Kuvauskohteina ihmistä täytyy silti aina kunnioittaa. Lähestyn ventovieraita aina reilusti kameran kanssa samalla katseellani sekä eleilläni ikäänkuin kuvauslupaa anoen. Lähetyessäni ihmisiä avoimesti suurin osa ihmisistä jatkaa olemistaan tai tekemisiään reagoimatta minuun tai hyväksyen kameran käytön pienellä pään nyökkäyksellä suoden samalla pienen hymyn häivähdyksen. Mikäli havaitsen kohteeni kieltäytyvän tahi suhtautuvan kameran kanssa lähestymiseeni vastentahtoisesti, en ota kuvaa.

Taakankantajat Kiberassa.

Kiberassa ja ylipäätään Itäisessä Afrikassa ihmiset suhtautuivat kuvaamiseeni yllättävänkin suopeasti, kuten useimmiten muissakin maailman kolkissa tekemissäni katukuvauksissa. Suomalaiset ovat poikkeus. Olen tuon tuostakin havainnut, että meillä julkista kuvaamista ei aina suvaita. Ihmiset tiedustelevat lähes poikkeuksetta hyvinkin tarkkaan miksi, minne ja mihin tarkoitukseen kadulla kuvaan. Ehkäpä nykymenoa vain yksinkertaisesti ottaen kuvataan niin paljon julkisilla paikoilla kameroiden lisäksi kännyköillä. ihmisillä on osin ymmärrettävästikin pelko kuvien päätymisestä vaikkapa someen. Intia on maailmankolkka, jossa vastaan tulee toinen äärimmäisyys. Ihmiset useimmiten jopa tahtovat tulla kuvatuiksi. Heistä moni suorastaan tunkee itsensä, tuo ystävänsä ja myös lapsensa kameran eteen.

Kalkuttalainen taksinkuljettaja halusi ottaa poikansa kuvaan mukaan.

Matkamiehen erilainen Intia

Intialainen kulttuuri on tuhansia vuosia vanha ja varsin monisäikeinen ja tarjoaa runsaasti erilaisia historiallisia kohteita ikuistettaviksi. Samaan aikaan maa on myös varsin moderni yhteiskunta, joka kulkee käsi kädessä vanhojen perinteiden kanssa. Ikiaikaisen Jantan maaseutukylän vastapainona kohteenani oli maailmaan “kaoottisin” suurkaupunki Kalkutta ihmismassoineen sekä monilta osin myös varsin moderni Intian pääkaupunki Delhi. Maailmalla matkatessani olen aina kuvauksissani keskittynyt kulttuurikohteita enemmän ihmisiin niiden äärellä tai ihan vain erilaisilla “turuilla ja toreilla” kulkeissain katukuvaustyyliin. Ihmisten kuvaaminen kahdella Intian matka toki poikkesi monin tavoin Itäisen Afrikan reppureissustani. Ja vaikka maisemallisia sekä kulttuurillisia eroja löytyi, itse kuvaaminen oli lähinnä herkuttelua kameran kanssa niin miljöö- kuin henkilökuvauksissakin. Tosin aika ajoin kahdella Intian reissullani kuvatessani ihmisten liiallinen halu tulla kuvatuksi poseeraten häiritsi, sekä melko usein toistunut toive saada yhteisselfie kanssani. Valkohiuksinen iso mies, kuin intialainen guru. Nyt tiedän, miltä julkkiksista alituinen kuvauspyyntöjen esittäminen tuntuu!

Vartija kävelee Delhissä 1724 rakennetun Jantar Manta Observatorion suurta sylinterimäistä avointa kehää, jota käytettiin tähtien korkeuden mittaamiseen maapallon leveys- ja pituusasteen perusteella. Näitä vanhoja avaruuden mittauslaitoksia on Intiassa viisi ja ne kuuluvat Unescon maailmanperintölistalle.

Kuvasin myös Intiassa samankaltaista slummimaista pikaisesti aaltopelleistä ja muusta rakennusjätemateriaalista kyhättyä asutusta kuin Kibera Kenian Nairobissa. Tämän Kalkutassa sijaitsevan asuinalueen väestö koostuu sadoista tuhansista ihmisistä, jotka ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan Sunderbanin suistoalueella Intian valtameren pinnannousun aiheuttamien tulvien peitettyä heidän kotinsa ja tiluksensa ilmastonmuutoksen seurauksena.

Sunderbanin kaunista, mutta samalla haavoittunutta suistoaluetta vedenpinnan korkeuden vaihdellessa ilmastonmuutoksen seurauksena.

Lupa kuvata - maassa maan tavalla

Maailmalla liikuttaessa yleisesti ottaen kaduilla sekä muissa julkisissa paikoissa tapahtuva kuvaus on sallittua, kunhan muistaa aina tarkistaa maakohtaiset rajoitukset, jotka voivat johtua esimerkiksi uskonnollisista syistä. Muslimit eivät välttämättä tahdo tulla kuvatuiksi, peläten näin kadottavan sielunsa. Eri maiden tapakulttuuria on syytä kunnioittaa.

Meillä Suomessa kuvaaminen julkisisilla paikoilla, kuten kaduilla on sallittua ja se perustuu Suomen perustuslain toiseen lukuun liittyen 12. eli sananvapauspykälään. Suomen Journalistiliiton ohjeiden mukaan kuvan julkaiseminen on kuitenkin eri asia kuin kuvaaminen. Kuvien julkaiseminen perustuu journalistin ohjeisiin ja hyvään lehtimiestapaan. Kaikki mikä on julkista ei ole kuitenkaan julkaistavissa. Toisaalta katukuvaus julkisilla paikoilla ja myös kuvien julkaiseminen on toki sallittua, eihän dokumentaarisesta kuvauksesta muuten mitään tulisi. Toki on syytä tarkistaa, ettei kuvassa tapahdu mitään hyvän maun vastaista. Tosin sanoen, kukaan ole tunnistettavana vaikkapa tarpeillaan puun takana. Sellaista kuvaa ei pidä julkaista. Talonpoikaisjärjen käyttö yleisesti ottaen riittää joka tapauksessa.

Millainen kalusto

Suunnitellessasi kuvauskalustoa mukaasi yleensäkin kaukomatkoille karsi kaikki tarpeeton. On otettava huomioon, että joudut yleensä myös raahaamaan kaiken mukanasi. Mikäli Magnum-kameralaukkuusi ahdettu kuvauskalustosi painaa reilusti yli kymmenen kiloa - unohda koko juttu. Ellei sinulla ole assaria mukana tai kantajaa kohteessa palkattuna. Mitä pienempi kalusto sinulla on sijoitettuna vaikkapa olkalaukun oloiseen kameralaukkuun, sitä vaivattomampaa on kuvaus ja sitä vähemmän herätät myös huomiota kuvauskohteissasi välttyen paremmin myös kameravarkailta.

Riksalla on kätevä matkustaa samalla katukuvausta tehden vaikkapa Nikon D700:lla varustettuna Nikkor 14-24mm 2.8 zoomilla.

Hyvä nyrkkisääntö on ottaa mukaan vain keskikokoinen mieluiten mahdollisimman vähän huomiota herättävä kameralaukku. Siihen on hyvä mahtua, joko kaksi kamerarunkoa ja kaksi putkea tai vaihtoehtoisesti yksi runko ja kolme putkea. Edellisten lisäksi on hyvä ottaa mukaan salama sekä pienehkö mieluiten hiilikuituinen tai ylipäätään mahdollisimman kevyt pikku jalusta. Mikäli kuvauslaukkuun vielä mahtuu voit toki ottaa mukaasi vielä jonkun laadukkaan kompaktikameran tai laatukameralla varustetun kännykän. Koko päivän mukana kannettavan kaluston painoksi olkalaukussa hyvä nyrkkisääntö on noin viisi kiloa. Mikäli kalustoa on enemmän, selkäreppu on aiheellinen.

Omat järjestelmäkamerani olivat Kenian reissulla Nikon D700 varustettuna useimmiten 20-35mm zoomilla, sekä Canon EOS 5D Mark II, jossa laajempia kuvakulmia varten 14mm kiinteä laajakulma polttovälin vastatessa kutakuinkin ihmisen näkökenttää. Käytössäni oli myös 70-200mm zoomi ja kompaktikamera. Myöhemmin Intiassa käytin Nikon D700 yhdessä 14-24mm zoomin kanssa, sekä Canon EOS R -runkoa yhdessä valovoimaisen RF 50mm f/1.2 optiikan kanssa. Nykyisellään kuvaan 10-20mm ja 24-105mm sekä 200-800mm RF -zoom-objektiiveilla istutettuina joko R6 Mark II tai R7 runkoon, jossa kroppirunkoisena saan 1,6 x uutta ulottuvuutta kuvauksiin. Melkoinen kombo siis! Kattaen polttovälit 10 millisestä peräti 1280 milliseen!

Matkalle valmistautuminen

Suunnatessasi Afrikkaan tai Intiaan omatoimiselle kuvausmatkalle, saat ajantasalla olevaa parasta mahdollista tietoa netistä tai Afrikan matkoihin sekä safareihin erikoistuneista matkatoimistoista. He mieluusti paitsi markkinoivat omia räätälöityjä safarimatkojaan niin myös jakavat neuvojaan veloituksetta.

Alati muuttuvat oleskelulupa-asiat ja viisumikäytännöt kannattaa aina tarkistaa ennen lähtöä. Tietoja saa netistä vaikkapa kunkin maan suurlähetystöstä. Paras lähde viisumi ja oleskelulupa-asioissa on Kenian suurlähetystö Tukholmassa sekä matkatoimistot.

Lennot Afrikkaan ja Intiaan kannattaa räätälöidä itse jo pelkästään matkakustannuksissa säästääkseen. Paras ja halvin tapa lentää Keniaan on Lontoon kautta. Sieltä on useita suoria lentoja Nairobiin päivittäin. Nairobissa on helppoa ja vaivatonta asua tarkoin vartioiduissa huoneistohotelleissa. Niitä on netissä tarjolla varsin runsaasti. Hakusanoiksi vain: furnished tai serviced apartments Nairobi, niin johan löytyy. Rokotukset on syytä olla kunnossa ennen matkalle lähtöä. Maakohtaiset tiedot rokotustarpeista löytyy netistä: www.rokote.fi.

Itä-Afrikan hautavajoama on varsin näyttävä ilmestys ollen pinta-alaltaan tuhansia neliökilometrejä. Sieltä on löydetty paljon ihmisen evoluutioon liittyviä fossiileja. Erään tutkimuksen mukaan ihmiskunta on saanut alkunsa Rift Valleystä löydettyjen maailman vanhimpien ihmisluiden perusteella.

“Onko tämä se mies?”, kysyy matkaoppaani Akselin Afrikka-kirjan kuvaa näyttäen lähtiessämme kulkemaan osin Akseli Gallen-Kallelan safarireiteillä Itäisessä Afrikassa. Mennyt ja nykyisyys kohtaavat kuvassa hienolla tavalla.

Kiehtova okran värinen Masioja-joki, jonka Akseli Gallen-Kallelakin aikoinaan maalasi samansävyisenä ja ikuisti myös kamerallaan mustavalkofilmille. Huomaa myös Afrikassa talvehtia haarapääsky liitämässä joen yllä oikean mutkan sisäkaarteessa.

Erittäin uhanalaisia mustia sarvikuonoja Afrikan savannilla iltapäivän auringossa hiekkamyrskyn laannuttua.

Nuoret gepardit, jotka eläintenhoitaja pelasti savannilta niiden emon jouduttua salametsästäjän kaatamaksi.

“Paholainen paratsiisissa” ikuistettuna kirjailija Karen Blixenin entisen Afrikan kodin (nykyisin museo) Ngong-kukkuloiden juurella sijaitsevassa puutarhassa kuin paratiisissa.

Kibera on Afrikan suuri slummi, jossa asuu yli 200 000 ihmistä vain muutaman neliökilometrin alueella. Se onkin yksi maailman tiheimmin asutuista alueista.

“Maistuis varmaan sullekin!” Ja kyllä maistui, juuri paistettu samosa. Nainen myyntikojussaan yhdellä Kiberan pääkaduista.

Kiberalaisen pyöräilevän virkamiehen kahvitauko.

Monica, “Äiti Afrikaksi” kiberalaisten nimittämä nainen pelasti useita ihmishenkiä Kiberan poliittisen kriisin kärjistyttyä heimojen välisiksi väkivaltaisuuksiksi piilotellen heitä luonaan. Minulle hän halusi olla Afrikan äitini.

Taj Mahalin ohella Intiassa on useita muitakin yhtä komeita historiallisia rakennuksia, kuten tämä 47 metriä korkea Humayunin mauseleumi Delhissä, joka oli mallina Taj Mahalille. Se on myös yksi Unescon maailmanperintökohteista.

Vanha ja uusi aika kohtaavat. Ikiaikainen temppeli Vishnupurissa Länsi-Bengalissa modernisti valaistuna festivaalien ajaksi.

Perhe menossa kylille Port Blairissa Andamaaneilla.

Intialaista todellisuutta. Maassa pääasiassa ylimpien kastien edustama yläluokka on todella vaurasta, kun useimmiten alimpiin kasteihin kuuluvat vartijat elävät varsin köyhinä.

Kovaa peliä Intiassa ilmansaasteiden ja riisiviljelmien keskellä.

Maanviljelijä töissään Jantan kylässä Itäisessä Intiassa Länsi Bengalin osavaltiossa.

Ikuistin joitain perhepotretteja Jantan kylässä, kuten tämän pienen pojan.

Kylän miehet kokoontuneina vaihtamaan kuulumisiaan Vishnupurilaisen lihakaupan äärellä.

Portti Kalkuttaan yhteen maailman saastuneimmista kaupungeista, jossa ilmansaasteet olivat aika ajoin tukahduttaa omankin hengitykseni.

Ikoninen Hooghly-joen ylittävä Howrahin silta Kalkutassa.

Aurinko on juuri laskemassa uhanalaisten Bengalin tiikereiden asuinalueella Sundarbansin metsässä, jossa niitä arvioidaan olevan jäljellä enää alle sata yksilöä.