Sanna Kannisto - Lintukuiskaaja
Valokuvataiteilija Sanna Kanniston sielukkaat ja studiokuvamaisen tarkat lintututkielmat puhuttelevat ja ihastuttavat ympäri maailmaa.
Studio-olosuhteissa ikuistamasi lintukuvasi ovat ilmiömäisiä ja uniikkeja. Miten on ylipäätään mahdollista saada vapaina lentävät metsälinnut kuvauskohteiksesi kaikessa rauhassa istuutumaan oksalle tai pyrähtämään juuri sommituksellisestikin oikealla hetkellä? Miten kaikki tämä alkoi entä millainen on kuvausprosessisi lintujen kanssa?
Olen valokuvannut pitkäkestoisen projektin Latinalaisen Amerikan sademetsissä ja työskennellyt erilaisilla tutkimusasemilla siellä. Siellä olen työskennellyt vuosien kuluessa yhä moninaisempien eläinten parissa. Olen kuvannut erilaisia hyönteisiä, sammakoita, liskoja, käärmeitä.. pieniä nisäkkäitä sitten vähitellen myös vaativampia lajeja kuten lepakoita ja kolibreja. Kokemus erilaisten eläinten kuvaamisesta on kasvanut ja luottamus siihen, että se onnistuu. Usein työskentelen tutkijoiden kanssa yhteistyössä, kuten myös Suomessa kuvatessani lintuja. Linnut pyydetään verkoilla tutkimustarkoituksiin ja oma ELY-tutkimuslupani antaa minulle mahdollisuuden kuvata lintuja tässä yhteydessä lyhyen ajan. Studioni on ulkona luonnossa tutkimuspaikkojen läheisyydessä ja studiossa on kaikki valmiina, kun vapautan linnun sinne sisään. Tarkoitan, että valaistus ja asetelma, oksat ja levähdyspaikat, ovat valmiina. Työskentely vaatii paljon ennakkotyötä ja suunnittelua. Kuvatessa katson miten lintu sopeutuu studioon ja liikkuu. Linnut tarkkailevat myös minua aktiivisesti. Rauhallinen kuvaustilanne ja linnun katse on kuvissa tärkeä.
Itse ihastelin jo alun alkaen ensimmäisiä kuviasi nähtyäni niiden hämmästyttävää terävyyttä jokaisen höyhenenkin yksityiskohtineen ja värimaailmoineen erottuvat. Ne ovat samalla niin taiteellisia ja puhuttelevia, sielukkaita yksilöllisiä “henkilökuvia” linnuista siipiveikkojen aivan kuin poseeraten sinulle. Mieleeni tulivat alun alkaen myös Wrightin veljesten taidokkaat lintumaalaukset, joita ihastelin jo pikkupoikana. Vaikka sommituksellisesti ja lintujen asettelun suhteen oksille yhtäläisyyttä onkin kuvissasi ei näy kohteiden elinympäristöä taustana Wrightien maalausten tapaan. Onko teoksilla kuitenkin jokin yhteys?
Nykypäivänä Von Wright veljesten työskentelytavat eivät varmasti olisi mahdollisia. He työskentelivät aikakaudella, jolloin ihmiset keräsivät yhtiöpäisesti eläinnäytteitä ympäri maailman. 1800-luvun eläinkuvat on lähes poikkeuksetta piirretty tai maalattu kuolleista näytteistä. Päiväkirjamerkinnöissä kerrotaan “ammuttiin läjäpäin lintuja”. Sitten kiirehdettiin ateljeehen tallentamaan esim. nokan ja jalkojen nopeasti kuoleman jälkeen muuttuvat värit. Samaa työssä voi olla kuitenkin halu tarkkuuteen ja yksityiskohtiin sekä innostus itse aiheeseen ja luontoon. Työskentelyssäni minulla on aika paljon tutkijan asennetta, vaikka käytän erilaisiakin lähestymiskulmia aiheeseen.
Kohdelintusi ovat pääosin juuri niitä, joita kuka tahansa voi kohdata metsissä kulkiessaan. Mitkä ovat kuvauksellisimmat, entä kiitollisimmat lintulajit tutkia ja ikuistaa? Entä hankalimmat tapaukset? Mikä on ollut eksoottisin taltioimasi lintulaji?
Mikään ei ehkä jälkeenpäin ajateltuna ole ollut paljoa toista hankalampi kuvattava. Mutta olen saattanut olla aiemmin kokemattomampi joidenkin lajien suhteen. Silloin olen voinut olla epävarmempi siitä onnistuuko kuvaaminen tai studioni kuvausoksat eivät ole olleet täysin sopivia. Tiaiset ja punarinnat ovat aika helppoja kuvattavia, pikkutikka on hankala, koska se on herkkä laji. Olen oppinut laittamaan tikalle tai puukiipijöille isot pökkelöröykkiöt studion keskelle ja niiden huipulle sen varsinaisen kuvauspökkelön mihin linnun haluisin. Eksoottisimmat taltioidut lajit ovat ehkä Italiassa kuvaamani Mehiläissyöjät tai Costa Ricassa kuvaamani Viherkalastaja.
Lintujen ohella kamerasi edessä kohteinasi on ollut ylipäätään luonnossa elävien lajien koko kirjo monimuotoisuudessaan niin maisema- eläin kuin kasviaiheineen. Kohteiden taltioiminen omiin kokoelmiisi lienee samalla merkittävä tapa kerätä samalla tietoa luontokohteiden hyvinvoinnista? Montako lintu- sekä muuta lajia kokoelmissasi jo on?
Olen työskennellyt paljon luonnonsuojelualueilla ja tutkimusmetsissä. Niissä luonnon tila on hyvä. Tietenkin sitä oppii sitten vertaamaan muualla nähtyyn. Näkeminenkin vaatii paljon tietoa ympäristöstä ja lajistosta. Talousmetsäkin voi jonkun tavallisen kulkijan silmään näyttää hyvältä, vaikka olisikin köyhälajista puupeltoa.
En ole kyllä laskenut kuvaamieni eläinten lajimääriä. En ole niin paljolti keräilijä kuitenkaan, että pitäisin tälläistä laskentaa yllä. Jos katson nettisivuiltani ja kirjoistani vähän osviittaa niin olen kuvannut onnistuneesti lintuja noin 80-90 lintulajia. Lisäksi on lajeja joista ei ole onnistunutta kuvaa. Näistä monia lajeja olen kuvannut tropiikissa, joka saa lintujen lajimäärän nousemaan ehkä 120 lintulajiin.
Kantanet itsekin työlläsi samalla huolta luonnon säilymisen puolesta ottaen siten kantaa myös hyönteisten ja sen myötä lintukantamme määrän vähenemiseen? Vaikka ihmiset ovat nykyisellään jo varsin kiitettävästi antaneet kotipihansa luonnonkukkien kasvaa, onko meillä yhä vanhan kansan kukkaniittyjä eli uudenlaisia “pörriäispeltoja” vieläkään tarpeeksi?
Tutkijat sanovat, että elämme hyönteiskatoa, koska lentävien hyönteisten määrä on vähentynyt 75% viidessäkymmenessä vuodessa. Katselin juuri metsässä onko tulossa mustikkaa ja puolukkaa tänä vuonna. Mietin onko ollut hallaa vai pölyttäjien vähyyttä. Hyönteispölytys on tärkeää metsämarjoille, koska silloin sato on suurempi ja laadukkaampi. Kun pölyttäjät vähenevät ihmisellä ei ole niiden tarjoamia ekosysteemipalveluja käytössä. Toivoisin, että isommat toimijat kuten kaupungit ja kunnat ja isot yritykset perustaisivat nurmikkoalueilleen kukkaniittyjä sekä katoilleen monilajisia maksaruohomattoja. Mielestäni ei ole vielä tehty tarpeeksi. Ihmiset pelkäävät punkkeja niityillä. Mutta eihän sinne ole pakko itse mennä tallomaan. Tämän punkkivaaran sekä muiden haittojen vuoksi valkohäntäpeurojen ja kauriiden talviruokinnat pitäisi lopettaa. Kyllä kannan huolta ympäristön tilasta ja lintukantojen heikkenemisestä. Suomessa joka kolmas lintulaji on uhanalainen. Muutos huonompaan suuntaan on ollut nopeaa.
Pitkän urasi aikana olet työskennellyt yhteistyössä luonnontutkijoiden kanssa useilla eri tutkimusasemilla ympäri maailman. Missä kaikkialla? Entä mikä niistä on ollut merkityksellisin paikka? Vaikkakin sinua kiinnostaa työsi maailmanlaajuisesti, onko kaikkein rakkain paikka sittenkin ollut viime vuosina Helsingin lintutieteellisen yhdistyksen ylläpitämä lintuasema Hangossa?
Olen työskennellyt useissa paikoissa Perussa ja Brasiliassa, Costa Ricassa peräti seitsemän kertaa sekä kerran Ranskan Gyuanassa, Baikalilla Venäjällä ja Saksassa. Ja nyt lähivuosina olen kuvannut kaksi kertaa Italialaisella lintuasemalla. Mutta kyllä joo... Hangon lintuasema on hieno ja merkityksellinen paikka. Minusta on ylipäätään hienoa, että olen voinut työskennellä monissa paikoissa ja työni on saanut hyvän ja tutkimustyön kanssa tasa-arvoisen vastaanoton.
Alussa esiin nostamani lintukuviesi äärimmäinen terävyys ei ilmeisesti synny ihan tavanomaista kuvauskalustoa hyödyntäen? Millaisella kalustolla kuvaat lintuja ja muita kohteitasi?
Olen käyttänyt lainakameraa PhaseOne100MB ja oma kamerani on Canon 5DSR. Olen tykännyt paljon kuvata PhaseOnella, mutta viimeisimmissä näyttelyissäni en ole kokenut tarpeelliseksi tehdä enää ihan niin suuria suurennoksia kuin aikaisemmin. Isompi koko on nyt 120 x 90cm, 180 x 130cm sijaan. Varastossa on paljon myymättömiä jättiteoksia, niiden kehystyksiiin on mennyt rutosti rahaa. Oikeastaan oma kameranikin riittää hyvin, koska kuvaan monia aiheita useista eri paloista. Kuvaan esim. oksaa uudelleen ja erikseen linnun vapauttamisen jälkeen. Sitten minulla on tarpeeksi materiaalia kuvankäsittelyvaiheessa.
Kenen luonto? (Kysymys on lähinnä retorinen eli kerro mitä se mieleesi tuo?)
Itseisarvoinen luonto vai luonto, jonka arvoa määritellään ihmisen tarpeiden ja hyödyn kautta? Minua kiusaa se, että luonnon arvoa joudutaan perustelemaan ihmisille nykyään niin monin tavoin. Luonto on myös muiden lajien luonto, lajien jotka ovat siitä täysin riippuvaisia. Annetaan luonnon olla meille myös armoton, julma, epämukava, pelottava, selittämätön, sekava, haiseva, ruma... se ei kuitenkaan ole sitä kaikille muille lajeille! Mielestäni luontoa romantisoidaan ja tehdään kivaksi ja rentouttavaksi liian paljon.
Ovatko teoksesi osin myös myynnissä? On myös hauska idea teettää lintukuvistasi postikortteja jokaisen ulottuville. Onko niiden menekki ollut hyvä?
Teokset ovat myynnissä. Niitä myy pääasiassa galleriani, mutta minulta saa kuitenkin tietoa teoksista ja voi tulla työhuoneellekin katsomaan. Postikortteja on myyty näyttelyiden yhteydessä ihan kivasti. Muuta myyntipaikkaa korteille ei tällä hetkellä ole.
Mielikuviani
Miksi juuri nämä teokset valikoituivat mielikuviksesi?
Valitsin mielikuvikseni kuvia sekä sademetsäprojektini ajoita, että näitä uudempia lintukuvia.
Close Observer, 2010 (Havainnoija)
Kuva on Costa Ricasta ja olen kuvassa itse. Löysin kuvauspaikan, jossa purossa kasvaa valtavia Alocasia kasveja. Ne muistuttavat tuttuja huonekasveja, mutta ovat jättimäisiä. Tästä tuli hauska hieman Liisa ihmemaassa tunnelma. Hupsu yksityiskohta oli kirkkaan vihreä, sademetsässä täysin käyttökelvoton sadetakki, jonka olin ottanut mukaan Helsingistä kuvausrekvisiitaksi.
Kuvauspaikka sijaitsi jyrkän rinteen vieressä ja rinteeseen saisin kameran ja Elinchome studiovalot viriteltyä. Sademetsässä on hämärää - ilman valoja kuvasta ei tulisi suurennuskelpoinen. Valitsin päivän ja toivoin sopivaa säätä. Lähdimme assistenttini kanssa matkaan. Perillä sidoimme akkusalamavalot rinteen pieniin puihin, ja Mamiya RZ -kamera asetettiin jalustalle. Tämä tapahtui filmiaikaan, joten otimme ensin Polaroid-testikuvia ja sitten muistaakseni noin 30 ruutua – eli kolme rullaa – pienillä variaatioilla.
Päiväkirjamerkintä tästä kuvauksesta löytyy verkkosivuiltani (Sense of Wonder -näyttely, Hand-out texts, Suomen valokuvataiteen museo).
Droplets of nectar, 2008
Tässä kuvassa kielileikkojen alaheimoon kuuluva sademetsän yökukissa ruokaileva lepakko (Glossophaga) juo mesipisaroita suoraan ilmasta. Lepakkotutkija auttoi minua kuvausjärjestelyn luomisessa. Vietin monta yötä näiden lepakoiden kanssa suljetussa lentoteltassa ja koitin tarkkailla hämärässä valossa miten ne lähestyvät juontilaitetta. Jotta sain lepakon lähestymään kuvan kannalta oikeassa asennossa sain laittaa paljon roikkuvia esteitä sen matkalle. Kuva on kuvattu niin, että liike pysähtyy ja lepakon latkiva kieli näkyy. Se jopa näyttää hymyilevän kameralle! Pimeässä ollessani lepakot usein tutkivat tilaa ja lensivät lähellä nenääni. Jostain muodosta ulostörrötävä uloke voisi olla kukka.
Turdus merula, 2023 (mustarastas)
Mustarastas on lempi lintujani, koska sitä on tullut niin paljon tarkkailtua omalla pihalla. Niitä ei tule kovinkaan paljon Hangon lintuaseman verkkoihin, joten olen paljon odottanut sen kuvaamista. Keväisen vaahteran oksan kuvasin Helsingissä, jotta sain sen kuvattua täydessä loistossaan ja sitten kuljetin samaisen oksan Hankoon kukat jo vähän kuihtuneena. Kuva on sitten koostettu Photoshopissa.
Nucifraga caryocatactes, 2025 (pähkinähakki)
Pähkinähakin kuvaaminenkin on ollut toteutunut haave. Älykäs ylväs varislintu on haastava kuvattava ja kaikki pitää olla hyvin valmisteltua. Tarkoitus oli saada kuvaan jotain eloa ja liikettä, ja sainkin sen kuvattua niin, että se näyttää kepeältä kun on juuri käännähtämässä.
Dendrocopos minor, 2025 (pikkutikka)
Valitsin tähän vielä pikkutikkakuvan, kun puhuinkin siinä jo aiemmin haastattelussa. Kuva on kaiketi täydellisesti Luonnonhistorian museon dioraaman kaltainen. Tälläiset kokoelmat ja tieteelliset kuvitukset ovat kiinnostaneetkin minua lapsesta asti. Muita inspiraation lähteitäni ovat esimerkiksi asetelmamaalausperinne, käsitetaide ja tietenkin valokuvan historia.
SANNA KANNISTO
“Annetaan luonnon olla meille myös armoton, julma, epämukava, pelottava, selittämätön, sekava, haiseva, ruma... se ei kuitenkaan ole sitä kaikille muille lajeille! Mielestäni luontoa romantisoidaan ja tehdään kivaksi ja rentouttavaksi liian paljon,” sanoo Sanna Kannisto.
Ikuistin hänen potrettinsa Kenen luonto? - Yhteisillä poluilla luontosuhdetta pohtivan yhteisnäyttelyn avajaisten yhteydessä 17.5.2025.
Sanna Kannisto kuvattiin Kenen Luonto? -Yhteisillä poluilla yhteisnäyttelyn (17.5.-7.9.2025) avajaisissa Jyväskylän Taidemuseossa teostensa Aegolius funereus, 2023 (helmipöllö) ja Auringonkukka, 2023 (punarinta) edessä.
Kuvat ja teksti: Juha Laitalainen
Intensiivisessä sarjassaan Mielikuvia valokuvaaja ja toimittaja Juha Laitalainen kuvaa ja esittelee suomalaisia valokuvaajia heidän rakkaimpine kuvineen.