Pyry Kantonen – Häätarinoidensa arkkitehti
Valokuvaaja Pyry Kantonen on kaikin puolin mielenkiintoinen tuttavuus. Hänessä yhdistyvät arkkitehdin ja hääkuvaajankin ammatit. Hänen häädokumentoinneistaan sekä vihkipotreteistaan välittyy rakkauden tunteen ohella Kantosen tilan hahmottaminen kuvissaan. Ei siis ihme, että hänet tunnetaan kansainvälisestikin palkittuna häävalokuvaajana.
Kumpi tuli ensin, arkkitehtuuri vai häät? Miten nämä kaksi eri maailmaa yhdistyivät hääkuvissasi?
Kuvasin ensimmäiset arkkitehtuurikohteet joitain vuosia ennen ensihäitäni. Työskentelin päätoimisesti arkkitehtinä valokuvauksen ollessa sivuharrastus. Harrastus oli muodostunut opiskelujen aikana tärkeäksi osaksi elämääni ja identiteettiäni. Kamera kulki mukanani arjessa ja useilla reppureissuilla: muun muassa maateitse Singaporeen Venäjän, Kiinan ja Kaakkois-Aasian halki sekä liftaten Argentiinan ja Chilen ympäri.
Matkoilla valokuvaus ja tapa nähdä maailmaa sulautuivat. Olen päätynyt kameroineni häkellyttävän kauniisiin maisemiin, mutta nähnyt myös paljon köyhyyttä sekä ihmisten että ympäristön riistoa. Valokuvaus on samaan aikaan tuonut merkitystä matkoilleni, toisaalta se on korostanut omia etuoikeuksiani vieraassa maassa ohi kulkevana katsojana. Valokuvaajan ja valokuvien roolin, vastuun, paikka- ja kulttuurisidonnaisuuksien ymmärtäminen on luonut pohjaa sekä arkkitehtuuri-, että häävalokuvilleni.
Arkkitehtuuriopinnot opettivat minua havainnoimaan maailmaa ympärilläni ja lukemaan kaupunkia ja rakennuksia yhteydessä paikalliseen luontoon, säähän, valoon ja kulttuuriin. Arkkitehtuurikuvaajana pyrin ikuistamaan kolmiulotteisen ympäristön kaksiulotteiseen formaattiin tavalla, joka mahdollisimman pienellä määrällä kuvia antaa katsojalle mahdollisimman elävän kuvan siitä, miltä tuossa ympäristössä näyttää ja tuntuu olla.
DDokumentaarisena kuvaajana yhtälöön tulee mukaan neljäs ulottuvuus: aika. Hääkuvaajana se tarkoittaa hääpäivää, jonka aikana tapahtuu tuhat isoa ja pientä asiaa, iso osa hyvinkin nopeassa tempossa. Pyrin havainnoimaan niistä oleellisimmat ja ikuistamaan ne kuviini. Samalla näen tapahtumat aina osana fyysistä ympäristöään. Sitomalla yhteen hääpäivän hetket, ihmiset ja ympäristön, syntyy tarina. Pyrin kertomaan tuon tarinan mahdollisimman kauniisti ja kiehtovasti. Se vaatii luovuutta, monipuolisuutta ja kykyä nähdä ja tulkita erilaisia hetkiä.
Entä käytännössä, miten hyödynnät arkkitehtuurikoulutustasi valokuvauksessasi?
Arkkitehtuurikuvauksessa pyrin ymmärtämään arkkitehdin ajatuksia rakennuksesta ja tiloista pyrkien tuomaan ne esiin valokuvissani. Kerron kuvillani, millainen tila on kokonaisuudessaan, millaisia yksityiskohtia ja näkymiä siellä on, miten valo käyttäytyy tilassa ja miten tilassa liikutaan. Hääkuvissa keskiössä ovat ihmiset, ei tyhjä tila, mikä tuntuu tavallaan myös luontevammalta; rakennukset on kuitenkin suunniteltu elämää varten.
Arkkitehtuurikuvauksessa on omat konventionsa. Pystylinjojen on oltava pystysuoria, horisontin vaakasuorassa ja sommitelmallisesti kuva hengittää ylöspäin eli yläosassa on enemmän tyhjää tilaa. Rakennuksen symmetriaa tai muuta sommittelua on hyvä toistaa valokuvissa. Moderni, minimalistinen arkkitehtuuri ohjaa myös minimalistiseen valokuvaan, kun taas rönsyilevämpi arkkitehtuuri kutsuu tuomaan valokuvaan rikkaampaa ilmaisua. Ilmakuvilla lintuperspektiivistä pääsee näyttämään, millaisessa ympäristössä rakennukset sijaitsevat. Hyödynnän näitä oppeja myös hääkuvissani, mutta yhtä usein myös rikon niitä kokonaisuuden ollessa muutoin turhan jäykkä.
Arkkitehtuurikuvaus on usein luonteeltaan staattista häiden ollessa täynnä elämää, tunteita ja tapahtumia. Isoon osaan hääkuviani haen vaikutteita ennemmin dokumentaarisesta valokuvasta, elokuvista, sekä muoti- ja lehtikuvan puolelta, mutta silloinkin tilan ymmärtäminen toimii perustana kuvilleni. Hääkuvissani mietin myös, millainen arkkitehtuuri ja ympäristö sopivat yhteen hääparin persoonien ja tyylin kanssa.
Arkkitehtuurikuvaukseen tarkoitettu tilt & shift -objektiivi mahdollisti Uspenskin katedraalin kirkkosalin kuvaamisen koko komeudessaan.
Italialainen huvila-arkkitehtuuri jatkuu puutarhaan asti ja luo upeat puitteet hääseremonialle.
Säätytalon porras luo hääkuvaan juhlavan tunnelman ja sattuipa mukaan myös talven ensilumi, samoin kuin hääparin ensitreffeillä.
Valtioneuvoston portaat tuovat kerroksellisuutta majesteettiseen näkymään Helsingin Tuomiokirkolla.
Samalla portaiden taa jäivät muut Senaatintorin kulkijat ja kuvassa kaupunki tuntuu olevan vain hääparin.
Millainen arkkitehtitaustasi on? Millaisia luomuksia käsissäsi on syntynyt, entä alan kuvauksia?
Opiskelin arkkitehtuuria Aalto-yliopistossa ja Santiago de Chilessä. Voitin opiskeluaikanani arkkitehtuurikilpailun Helsingin designpääkaupunkivuoden tapahtumapaviljongista, joka toimi 2012 Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon välisellä pihalla ja tarjosi kesän aikana yli 100 erilaista tapahtumaa. Paviljonki sai paljon näkyvyyttä sekä kotimaisissa että kansainvälisissä medioissa. Sain sen myötä presidentiltä kutsun linnan juhliin ja työ oli esillä Venetsian biennaalissa esittelemässä uutta suomalaista puuarkkitehtuuria. Viimeisimpänä työnäni arkkitehtinä toimin projektiarkkitehtinä Verstas arkkitehdeillä suunnitellen Helsinki Biennaalin paviljonkia, joka toimi Vanhan kauppahallin laiturissa 2021-2026.
Molemmat paviljongit olivat luovia projekteja, joissa arkkitehtuuria pääsi lähestymään funktion lisäksi myös veistoksellisuuden kautta. Olen työskennellyt myös arkkitehtitoimistoissa teknisiä piirustuksia piirtäen ja elänyt yhdeksästä viiteen toimistoarkea. Huomasin pian, ettei se tehnyt minulle hyvää. Kaipasin enemmän luovaa vapautta, joten työ valokuvaajana on sopinut minulle hyvin. Silloin tällöin kaipaan kuitenkin kolmiulotteisten tilojen suunnittelua, valokuvaajana lopputuote on kuitenkin kaksiulotteinen. Vaikka valokuvasta olisikin luettavissa tapahtuman ja tilan luonne, ei sen sisään kuitenkaan voi astua. Arkkitehtuurivalokuvauksessa tavoitteeni on laajentaa toimintaani jatkossa aktiivisemmaksi ja kansainvälisemmäksi. Parina viime vuonna aikaa ovat vieneet muut projektit ja arkkitehtuurikuvaus on jäänyt vähemmälle.
Millainen oli siirtymä arkkitehdin työstä hääkuvausten pariin? Saivatko alan työt jäädä? Eikös arkkitehti tienaa enemmän toimeentulon ollessa myös hääkuvaajan pestiä varmempaa?
Siirtymiseni valokuvaajaksi tapahtui luonnostaan. Ystäväni, jotka olivat nähneet valokuviani, alkoivat pyytää minua valokuvaamaan häitään ja arkkitehtuurikohteitaan. Julkaistuani kuviani sosiaalisissa medioissa ja niitä esiintyessä alan julkaisuissa, sain lisää tarjouspyyntöjä. Huomasin pian, että voisin jopa elättää itseni valokuvauksella. Tajusin myös, että jos haluan saada toimintani kannattavaksi, on minun heittäydyttävä siihen täysillä ja jättäydyin pois toimistotöistä. Olin alusta asti kunnianhimoinen ja halusin kehittyä hääkuvaajana ainakin yhdeksi Suomen, jos en maailman parhaista.
Arkkitehdin työt ovat viime vuosina saaneet jäädä lukuun ottamatta oman asuntoni remonttia ja muutamia ystäville tehtyjä luonnoksia. Olen löytänyt hääkuvaajana asiakaskunnan, joka arvostaa kaunista ja monipuolista valokuvaa ja on valmis panostamaan häidensä ikuistamiseen. Hääkuvat ovatkin puolison ohella tärkein asia, joita häistä konkreettisesti jää jälkeen, joten hyviin hääkuviin kannattaa panostaa. Kun lisäksi kuvaan arkkitehtuurikohteita, erilaisia tapahtumia ja potretteja pärjään valokuvaajana ihan mukavasti. Talouden taantuma on iskenyt myös rajummin rakennusalalle kuin ainakaan maksukykyisten hääasiakkaiden puolelle, joten työt arkkitehtinä eivät välttämättä toisi lisävarmuutta. Toisaalta luovat alat on tällä hetkellä ajettu ahtaalle kautta linjan.
Dokumentaristina tarkkailet hääpäivän kulkua taltioiden tärkeimmät hetket ikimuistoisiksi kuviksi. Miten otat tilan haltuun ja varmistat että olet läsnä päivän tärkeimmissä hetkissä ilman, että olet huomion keskipiste?
Hääjuhlia dokumentoidessani tarkkailen tilan ja valon lisäksi myös merkkejä siitä, että jotain on tapahtumassa ja pyrin sijoittumaan oikein. Kun joku pöytäseurueesta puhuu ja elehtii käsillään muiden kumartuessa lähemmäs hakeudun paikkaan, josta pystyn parhaimmin taltioimaan tulevan naurunremakan. Häävieraiden dokumentointi on minusta yhtä tärkeää, kuin hääparin valokuvaaminen, pyrin taltioimaan häiden tapahtumista aina kaksi eri puolta: toimijan ja reaktiot. Bestmanin puheen ja sen aikaan saamat naurut tai häätanssin aikana toisiinsa sulavat puolisot, sekä heitä liikuttuneena katselevan äidin pyyhkimässä kyyneliään.
Vihkitilaisuuksissa on ihmetelty, miten olen onnistunut taltioimaan tilanteet hääparin huomaamatta minua. Tärkeintä on liikkua määrätietoisesti, eikä jäädä näkymän eteen liian pitkäksi aikaa. Ammattilainen, joka tietää, mitä tekee, sulautuu ympäristöönsä kohelluksen herättäessä aina huomiota. Ennakoimalla tilanteet ja liikkumalla määrätietoisesti voi hyvin kävellä hääparin ja vieraiden väliin sormusten vaihdon aikana napaten kuvan ja siirtyen pois tieltä ilman, että kukaan siitä häiriintyy. Samaiseen tilanteeseen kiireellä juostessaan ja kameran kanssa sählätessään, ei kukaan vieraista enää kiinnitä huomiota sormusten vaihtoon, vaan valokuvaajaan!
Juhlien aikana tutustun vieraisiin voidakseni luontevasti kuvata tilanteita seurueiden sisältä, ei vain sivullisena. Pyrin lukemaan juhlien tunnelmaa ja kohtaamaan hääseurueen samalla energiatasolla. Tanssilattialla juhlin muiden mukana ja saatan mennä tanssiringin keskelle hyppimään ripaskaa kamerat molemmissa käsissä salamat välkkyen.
Lapset tuovat häihin ja valokuviin eloa, jota paikallaan istuvat aikuiset harvoin saavat aikaan - ainakaan selvin päin. Joskus jopa rekrytoin lapsista assistenttejani antaen heille yhden kameroistani käyttöönsä. Vaikka valtaosa heidän kuvistaan onkin tärähtäneitä alaviistokuvia vanhempien kaksoisleuoista, on seurueen lasten suosion voittaminen yleensä lyhin tie myös aikuisten luottamuksen voittamiseen.
Luottamuksen saavuttaminen on iso osa häiden onnistuneessa valokuvaamisessa työn ollessa vain puoliksi valokuvausta ja ennemminkin sosiaalista vuorovaikutusta. Pyrin aina tutustumaan hääpareihini henkilökohtaisesti antaen heille tarvitun määrän ohjeita, mutta silti tilaa olla oma itsensä kuvissa. Kaunis tausta, valo ja asettelu ovat toki tärkeitä. Jos hääparilla ei ole luonteva olo kameran edessä ja elleivät he siinä uskalla näyttää tunteitaan, jää kuva helposti ontoksi.
Edes koronapandemia ei estänyt hääväkeä nauttimasta juhlien tunnelmasta ja vaikka hengitysmaskit tuskin ajoivat asiaansa tuossa tilanteessa,
kuvassa ne muistuttavat meitä tuon ajan absurdiudesta.
Dramaattinen valo nostaa esiin hääparin suudelman, mutta itselleni kuvan päähenkilö piileskeleekin varjoissa.
Missä päin maailmaa olet ollut häitä taltioimassa? Mikä on ollut merkityksellisin maa ja kulttuuri?
Olen tosiaan kuvannut häitä myös ulkomailla ja omien reissujeni myötä liikun luontevasti maassa kuin maassa. Italia on kestosuosikkini ja sen historia, arkkitehtuuri, maisemat, kulttuuri ja ruoka tarjoavat upeat puitteet ikimuistoisille häille. Osaan myös sopeutua hyvin Aasian maiden hienovaraisimpiin käytöstapoihin, toisaalta puhun sujuvaa espanjaa ja kykenen heittäytymään täysillä lattarijuhlien melskeeseen. Yksi itselleni merkityksellinen paikka onkin Meksiko, jossa olen viettänyt ison osan lapsuuttani vanhempieni matkustaessa ja työskennellessä siellä. Meksikon kulttuurinen ja maisemallinen rikkaus vetää helposti vertoja vaikka Italialle, mutta se on kuitenkin monelle selvästi eksoottisempi kohde. Olen päässyt kuvaamaan yhdet häät Meksikossa. Ajatuksissani on suunnata sinne taas joku talvi ja etsiä paikallisten kontaktien kautta häitä kuvattavaksi. Yksi ammattiunelmani on päästä kuvaamaan perinteiset häät Intiaan ja Japaniin.
Ulkomaille häitä suunnitteleville suosittelen paria avainasiaa: tarpeeksi aikaa ja paikallista hääsuunnittelijaa. Järjestäessä häät ulkomailla tulee tarjonneeksi häävieraille myös lomamatkan, jonka aikana heidät pääsee kohtaamaan rennompina ja avoimempina kuin arjen keskellä. Kannattaakin varata jokin viihtyisä majapaikka koko hääseurueelle muutamaksi päiväksi. Siitä voi tulla monelle merkityksellinen matka, jonka aikana ystävät ja perhe pääsevät tutustumaan toisiinsa. Ulkomaan häiden suunnitteluun kannattaa myös palkata hääsuunnittelija, jotta kaikki sujuu hyvin ja vaivatta. Paikallisen sään ja toimintakulttuurin ennakoiminen voi olla Suomesta käsin mahdotonta ja suunnittelijan avulla voidaan välttyä monelta yllätykseltä.
Asetan itselleni häihin erilaisia haasteita. Yksi näistä oli ottaa täydellinen kuva syövistä ihmisistä, mikä yleensä on melkein tabu, mutta tässä pääsin mielestäni aika lähelle.
Joskus kuvakulman vaihtaminen auttaa näkemään tilanteet paremmin, esimerkiksi kiipeämällä viereisen rakennuksen katolle.
Kuinka paljon hääkuvissasi on glamouria ja highlighteja, entä hääpäivän kulun aitoa rosoisuutta tapahtumista, jolloin kaikki ei mene käsikirjoituksen mukaan? Eikö niidenkin taltioiminen ole hääparille mieluisa muisto?
Häitä pidetään arvokkaina juhlina ja niiden tunnelmassa on yleensä mukana hohdokkuutta. Joskus hääparilla saattaa olla liikaa paineita kaiken onnistumisesta täydellisesti. Pyrin omalta osaltani auttamaan hääparia juhlien suunnittelussa, jotta suuremmilta kommelluksilta säästyttäisiin. Aikataulussa on hyvä olla väljyyttä, kun Tapani eno innostuu pitämään puheensa kolme kertaa suunniteltua pidempänä ja aina on hyvä olla varasuunnitelma sateen sattuessa. Toisaalta rohkaisen hääparia myös ottamaan päivän vastaan sellaisena kuin se tapahtuu. Sateen sitten kastellessa ulos katetut kakkukattaukset, voi asiaa harmitella loppuillan, syödä vähän vetinen kakku sisällä naureskellen tai juosta ulos sateeseen tanssimaan. Ero on kiinni omasta asenteesta.
Toki kommellukset voivat olla myös vakavampia. Dokumentaarisena kuvaajana pyrin kertomaan päivän tarinan kaikkine sattumuksineenkin, mutta vaikkapa tanssilattialle kaatuneen häävieraan kanssa pyrin aistimaan hänen vointinsa ja mielentilansa ennen kuin ryntään salamoineni paikalle. Mutta jos näen lapsen säntäävän kädet ojossa, silmät kiiluen ja kieli ulkona kohti korkkaamatonta hääkakkua, asettaudun valmiuksiin, enkä estä häntä.
Sadekuuro oli juuri kastellut hääkattauksen ja hääparilla oli mieli maassa, kun näin kultaisena laskevan auringon pilkistävän sateen läpi pilven takaa
ja kutsuin hääparin nopeaan kuvaan: “En saa sadetta tekemättömäksi, mutta saan sen näyttämään upealta.”
Kuva voitti Euroopan parhaan hääkuvan palkinnon.
Kuten rakennettu arkkitehtuuri, myös luonto ja puutarhat luovat tiloja.
Kuvasi ovat saavuttaneet menestystä myös alan kilpailuissa. Miten se on vaikuttanut työhösi?
Kuvani ovat menestyneet kotimaan lisäksi myös kansainvälisissä hääkuvakilpailuissa, mm. Euroopan suurimman hääkuvauskonferenssin Way Up Northin vuosittaisessa kilpailussa, jonka konferenssissa olen myös ollut lavalla puhumassa. 2021 minut valittiin myös amerikkalaisen Rangefinder lehden Rising Star of Wedding Photography -listalle. Samaisella listalla olivat olleet iso osa maailman huipuista ja se oli itselleni ja monelle muulle kollegalle se vuoden odotetuin palkinto, jonka kautta uudet lupaavat valokuvaajat saivat ansaitsemansa tunnustuksen. Harmillisesti lehden toimintaan tuli muutoksia pari vuotta valintani jälkeen ja nykyisin kyseinen lista on lakkautettu.
Kansainvälisten tapahtumien kautta olen ystävystynyt hääkuvaajiin eri puolilta maailmaa ja tapahtumissa kohtaamani yhteisöllisyys teki niin vahvan vaikutuksen, että olen halunnut edistää sitä omalta osaltani myös Suomessa. Ammattikunta onkin mennyt todella paljon avoimempaan ja yhteisöllisempään suuntaan kiitos kaikkien sen jäsenten. Kun ensimmäisen kerran 2019 kävin Way Up Northissa Cannesissa, oli paikalla lisäkseni kaksi suomalaista kuvaajaa. Vuonna 2024 Firenzessä oli Suomi jo konferenssin suurin osanottajamaa ja tunnelma kuvaajien kesken oli kuin olisimme yhteinen joukkue.
Kansainvälisten kilpailujen innoittamana tuli myös kotimaista kilpailukulttuuria pohdittua yhdessä kollegoiden kanssa ja keskustelujen pohjalta perustin loppuvuodesta 2024 Suomen Parhaat Hääkuvat -valokilpailun kollegani Ilkka Kosken kanssa. Nyt suunnitteilla on kehittää kilpailua varten rakentamani nettisivun toimintaa palvelemaan hääkuvaajayhteisöä laajemminkin ja ajatuksissa on järjestää syksyllä valokuvaajailtamia studiollani Syvällä.
Kilpailuissa menestyminen näyttää asiakkaalle varmasti hyvältä portfoliossa ja niiden kautta pääsee haastamaan itseään ja oppimaan, mutta koen, että parasta antia kilpailut ovat tarjonneet juuri niiden yhteydessä tapaamieni ihmisten kautta. Viimeisin yhteisöllinen projektini on yhdessä kolmen kollegani kanssa perustama valokuvauskollektiivi, Kaamos Collective. Ajatuksena kollektiivissa on puhaltaa yhteen hiileen, kehittyä yhdessä ja tukea toinen toista ammatillisesti ja ystävinä. Hääkuvaajan työ kun muuten voin olla yksinäistä puurtamista. Toivottavasti tämä osoittautuu toimivaksi malliksi ja kollektiiveja ehkä ilmestyy kentälle muitakin.
Ehditkö harrastamaan muuta valokuvausta. Mikä tarjoaa vastapainoa kuvaajan työllesi?
Harrastan edelleen kuvaamista katukuvauksen, luontokuvauksen ja oman ystäväpiirin dokumentoinnin muodossa. Juhlien valokuvaus on yleensä lahjani ystävilleni heidän viettäessään synttäreitään tai muita juhliaan. Kuvaan myös eri kansalaisjärjestöille, taiteilijaystävieni esityksiä tai näyttelyn avajaisia sekä mielenosoituksia, joissa kuvani voivat olla osana vaikuttamistyötä mielestäni arvokkaiden asioiden puolesta, kuten ympäristöasiat, tasa-arvo ja ihmisoikeudet sekä kulttuurialojen tärkeys.
Kun en valokuvaa, vietän mielelläni aikaa ystävien ja perheen seurassa, yhdessä pelaillen ja urheillen, järjestäen illallisia kotona tai työhuoneella, suuria värikkäitä seinävaatteita virkaten ja äänikirjoja kuunnellen, elokuvien äärellä tai lattaritanssien parissa. Talvisin tykkään ottaa pidemmän vapaan ja viettää aikaa jossain Suomea aurinkoisemmassa paikassa. Haaveissa on löytää talvikoti jostain Välimereltä, jonne mahtuisi myös ystäviä viettämään aikaa hyvän ruoan ja luovan puuhastelun parissa. Ehkä siellä voisi pieniä häitäkin järjestää.
PYRY KANTONEN
PYRYN KUVAUSKALUSTOA
Pyry Kantosen kuvauspaikaksi valittiin yksi kaikkein tunnetuimmista ja arvostetuimmista hääkirkoista Suomessa. Pyryn mielestä kirkko on yksi Helsingin symboleista ja arkkitehtuuriltaan aivan poikkeava maailmassa.
Aloituskuva, Canon EOS R6 Mark III + EF 20-35mm f72.8L, 20mm, f/2.8, 1/6400s., ISO100.
Loppukuva, Canon EOS R6 Mark III + RF 45mm F1.2 STM, f/1.2, ISO 100.
Kuvat ja teksti: Juha Laitalainen
Intensiivisessä sarjassaan Mielikuvia valokuvaaja ja toimittaja Juha Laitalainen kuvaa ja esittelee suomalaisia valokuvaajia heidän rakkaimpine kuvineen.
Frame on kuvaajien uusi klubi
Rajalan kanta-asiakasohjelma on inspiroiva paikka kaikille, joilla on intohimo ja kiinnostus visuaaliseen ilmaisuun.
Kanta-asiakkaana saat erityisiä etuja ja tarjouksia, monipuolista inspiroivaa sisältöä ja pysyt ajan tasalla kameratekniikan
ja kuvaustrendien jatkuvasti kehittyvässä maailmassa.
Liittyäksesi jäseneksi kirjaudu ensin asiakastilillesi, tai luo uusi asiakastili.
Pääset hyödyntämään jäsenedut liittymistä seuraavana päivänä.
Juuri rekisteröityneiden asiakkaiden kohdalla Frame -jäseneksi liittymisessä voi esiintyä viivettä.
Liittymällä hyväksyt jäsenehdot ››