Marit Henriksson - Signe Branderin jalanjäljissä
Valokuvaaja Marit Henriksson on Kaupunkitoimittajien yhditysksen valitsema “Vuoden kaupunkilainen 2025" -tunnustuksen saaja. Lisäksi hän sai tammikuussa Amatörfotografklubben i Helsingforsin Årets fotograf -palkinnon. Marit pitää 1900-luvun alkuvuosien muuttuvaa Helsinkiä ikuistanutta Signe Branderia suurena idolinaan ja on kuvannut muiden kohteidensa ohessa tämän päivän näkymiä osin samoista kohteista kuin idolinsa. Hän työskentelee samaan tapaan kuin Brander aikoinaan kuvaten muuttuvaa kaupunkia Helsingin kaupunginmuseon vapaaehtoiskuvaajana.
Miten aloit valokuvaamaan? Entä miten päädyit juuri Helsingin kaupunkinäkymiä kuvaamaan? Vaikuttiko siihen paljolti suuri idolisi Signe Brander? Entä muut kuvaustesi teemat, voiko niitä yksilöidä?
Ensimmäisen järjestelmäkamerani hankin 10 vuotta sitten jäädessäni eläkkeelle, vaikka toki olin räpsinyt kuvia aikaisemminkin tietämättä mitään valokuvauksen tekniikasta ja kuvankäsittelystä. Olen todella onnellinen, että hyvä ystäväni ehdotti minulle tätä harrastusta. Kamera kannustaa lähtemään ulos säällä kuin säällä, kuvankäsittelyssä pääsen toteuttamaan luovuuttani ja kameraseuroista olen löytänyt uuden ystäväpiirin.
Aluksi kokeilin vähän kaikenlaista. Tein mm. komposiittikuvia yhdistelemällä elementtejä eri kuvista, mutta tekoälyn tulo on vienyt ilon tästä leikistä, kun se suoltaa satukuvia sekunnissa. Viime vuosina olen keskittynyt yhä enemmän kotikaupunkini maisemiin.
Helsingin kuvaaminen on minulle merkityksellistä, koska juureni ovat täällä ja maisemiin liittyy muistoja koko elämäni ajalta. Muualla matkatessani en saanut samanlaista tunnekosketusta kohteisiin vaan tuloksena oli usein ulkopuolisia turistikuvia.
Olen innokkaasti tutkinut vanhoja Helsinki-kuvia ja ihastunut Signe Branderin 1900-luvun alkuvuosien mestarillisiin otoksiin, jotka kertovat paitsi kaupunkinäkymistä myös tuon ajan ihmisten arjesta. Hänen elämäntyönsä osoittaa, kuinka tärkeää muuttuvan Helsingin dokumentoiminen on. Kyllä Signe on ollut ehdoton innoittajani.
Hän otti kuvia myös kotikulmiltani Siltasaaresta ja niistä olen teettänyt tauluja seinilleni. Olen yrittänyt kuvata maisemia Signen jalansijoilta, vaikka nykyisin ravintolalaiva peittää osittain näkymän Pitkäänsiltaan, joka vuonna 1907 oli vielä puusta rakennettu.
Pitkäsilta on yksi suosikkikohteistasi. Johtuuko se osin siitä, että asut siinä kulmilla?
Pitkäsilta on minulle enemmän kuin silta. Ihailen päivittäin sen vahvoja, linjakkaita kaaria ja aina tekisi mieli kaivaa kamera esiin. Kun näen kuvia Pariisin silloista, tuovat ne mieleen oman kotisiltani.
Sillan historia on vaikuttava ja sotien kolhut kertovat tarinaansa. Pitkäsilta pysyy vankkumatta paikoillaan, vaikka uudempia siltoja on purettu. Se symboloi minulle turvaa vaikeissakin elämäntilanteissa.
Tein Pitkänsillan kolhuista kuvasarjan nimeltä ”Harkova vai Helsinki?” Viimeisen kuvan lippu ja iloiset ihmiset kertovat vastauksen.
Miten ylipäätään löydät kuvauskohteesi, kävellen, pyöräillen vai miten? Entä mielikaupunginosasi? Löytyykö Helsingistä tarpeeksi myös luontokohteita ikuistettaviksi pelkän kivikaupungin oheen? Mitkä ovat mieluisimmat luontokohteesi Heisingissä?
Helsinki on loistava paikka luontokuvaajalle, sillä luonto on kaikkialla lähellä, luonnon kirjo on valtava ja kohteisiin pääsee kätevästi ilman autoakin.
Kesäkaudella luontokuvaus ottaa vallan Stadifotarista, mutta luontokuvatkin pyrin ottamaan kaupungin rajojen sisäpuolelta. Metsiin kuljen pyörällä tai bussilla ja saariin vesijoukkoliikenteellä.
Olen asunut suurimman osan elämästäni lähiöissä ja oppinut iloitsemaan lähiluonnosta. Lapsena Pohjois-Haagassa satumetsä alkoi kerrostalon kulmalta ja koulutytön pyöräretkillä löytyi Helsingin luonnon koko aarreaitta. Suosikkipaikkojani ovat Keskuspuiston ohella Slåttmossenin suo Jakomäessa sekä lapsuuteni Amazon eli Mätäjoki. Kaisaniemen puutarha on kesäparatiisini.
Kotikaupunkiin ja lähiluontoon keskittyminen on minulle myös eettinen ja ekologinen valinta. Näinä ilmastonmuutoksen ja liikaturismin aikoina haluan kertoa, ettei tarvitse matkustaa kauas löytääkseen kauneutta.
Milloin vallitsee valo, joka on sinulle mieluisin? Onko se kesäpäivän kirkkaudessa sekä siimeksessä, vaiko syksyn synkkyydessä tai kenties sumuisissa illoissa? Entä yölliset kaupunkimaisemat, mikä niissä sinua kiehtoo? Entä mikä on vuodenajoista kiehtovin?
Mieluisin valo minulle on vähäinen valo. Dokumentaarisessa kuvauksessa tulee kohteen näkyä kunnolla, mutta muuten en ole innostunut kuvaamaan kirkkaassa päivänvalossa. Viihdyn paremmin illan hämyssä ja tummat kuvat ovat minusta tunnelmallisempia. Jos jotain valoa pitää olla, niin auringonlaskun lämmintä kajoa.
Syksy on lempivuodenaikani. En pode kaamosmasennusta vaan päinvastoin tulen sitä onnellisemmaksi mitä aiemmin ilta tummuu. Keskikesällä en jaksa valvoa niin pitkään tai herätä niin varhain, että saisin hämykuvia.
Marraskuu on kuukausista hurmaavin: pimeää ja hämärää riittää, vettä sataa ja räntääkin voi tulla. Kostea asvaltti hehkuu, hahmot kadulla sateenvarjojensa alla, paljaat puut palelevat puistoissa…
Kaikkein ihaninta on kun pimeä kaupunki verhoutuu sumuun, jota autojen valokiilat leikkaavat. Sumussa kiehtoo sen salaperäisyys, joka saa mielikuvituksen liikkeelle.
Pidän mustavalkoisten kuvien ajattomasta estetiikasta ja pelkistyneisyydestä. Tummuudessa piilee mystiikkaa.
Entä kaupunkilaiset, näkyykö kuvissasi usein myös ihmisiä, noita katujen dallaajia, satunnaisia kulkijoita?
Pyrin saamaan kaupunkikuviin jonkun elävöittäjän, mieluiten yhden ihmisen tai pariskunnan. En useinkaan kuvaa ihmisiä tunnistettavasti, vaan sopivaan kohtaan osunut hahmokin tuo eloa ja tarinaa kuvaan.
Katutapahtumissa, kuten esimerkiksi vuosittaisessa Kallio Block Partyssa, keskityn fotailemaan gartsojen dallaajia.
Kuviasi on ollut esillä milloin missäkin, paikallismedioissa sekä eritoten somessa. Mitkä ovat pääasialliset esilläolokanavasi kuvillesi?
Julkaisen joka päivä kuvia Instagramissa sekä Stadin Slangin ja Helsingin kaupunginosat ennen ja nyt -ryhmän facebook-sivuilla. Kuvat herättävät ihmisissä muistoja ja paljon keskustelua. Uskon tämän edistävän kotiseuturakkautta ja ihmisten kiinnostusta tutustua uusiin paikkoihin Helsingissä.
Olen ladannut yli 1000 Helsinki-kuvaani Wikimedia Commonsiin, jossa ne ovat kaikkien vapaasti käytettävissä. Sieltä on lainattu kuvia mm. kirjoihin ja historiikkeihin sekä museoiden ja muiden yhteisöjen nettisivuille.
Kuviani on ollut esillä lukuisissa kameraseurojen näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla, mutta viime kesänä järjestin ensimmäisen oman näyttelyni Kallion Elokolossa. Mustavalkoisen kokoelmani nimi oli ”Helsinki unelmoi öisin”. Syksyllä Siltasaarikuvani olivat esillä kotikorttelini kampaamon seinällä.
Mitä sinulle merkitsee kuuluminen kameraseuroihin? Olet mukana peräti kolmessa eri seurassa, joista yksi on Amatörfotografklubben i Helsingfors, joka on Pohjoismaiden vanhin edelleen toimiva kamerakerho. Seura on perustettu jo vuonna 1889 ja juuri sieltä sait tammikuussa vastaanottaa AFK:n perinteisen Årets fotograf-pokaalin. Miltä se tuntui? Entä saamasi Vuoden kaupunkilainen 2025 tunnustus?
Valokuvaus olisi yksinäistä puuhaa ilman kameraseurakavereita. Seurat järjestävät kivoja kerhoiltoja, studio- ja pimiöopastusta sekä retkiä ja yhteisnäyttelyitä. Olen saanut paljon hyödyllistä tietoa ja kannustusta kokouksissa vierailevilta ammattikuvaajilta sekä muilta kerholaisilta.
Kameraseurojen kilpailuissa parasta on kuvista saatu sanallinen palaute, joka on auttanut minua kehittämään valokuvailmaisuani. Kisoissa vuoden aikana eniten pisteitä keränneelle myönnetään vuoden kuvaajan palkinto. Onhan se suuri ilo ja kunnia vastaanottaa tunnustus siitä, että on edistynyt harrastuksessaan.
Kaupunkitoimittajat ry:n päätös nimetä minut vuoden kaupunkilaiseksi 2025 sai kyyneleet silmiini, varsinkin kun luin palkinnon perustelut: ”Marit Henriksson pyyteetön työ helsinkiläisten yhteiseksi iloksi ei ole pelkkää estetiikkaa, vaan kulttuuriteko, joka näyttää Helsingin kaupunkilaisten yhteisenä ja kauniina kotina”. Juuri noin kotikaupunkini koen, vaikka en olisi sitä itse osannut niin kauniisti sanoiksi pukea.
Kotisi on ollut Siltasaaressa samassa osoitteessa jo 30 vuotta. Kuulut myös Siltasaariseuraan. Ovatko sinun juuresi syvällä perus Kalliossa?
Äiti, mummu ja isomummu ovat asuneet Kalliossa ja isä lapsena Vallilassa. Isoisäkin on syntynyt vuonna 1885 lähitienoilla eli Tervasaaressa, jossa hänen isänsä toimi varastonhoitajana.
Lähiölapsena minusta tuntui etten ollut mistään kotoisin, kun muilla oli maaseudulla mummoloita lehmineen, mutta minun ainoa mummuni asui Pengerkadulla. Kun muutin 30 vuotta sitten Kannelmäestä Siltasaareen, tunsin viimein tulleeni juurilleni. Liityin heti Siltasaariseuraan, jossa voin olla mukana vaalimassa kotikulmieni historiaa, kulttuuria ja luontoa. Samoja tavoitteita ajan myös koko kaupungin tasolla kuuluessani Helsinki-seuraan.
Mitä muuta harrastat kun et kuvaa? Vai voitko kuvitellakaan lähteväsi kotoasi matkaan ilman kameraa? Napsitko joskus näkymiä myös kännykkäkamerallasi, se kun on aina mukanasi?
Vaikea on lähteä ulos ilman Olympus-digidogiani. Se vinkuu aina lenkille, varsinkin koiranilmalla. Kevyt kroppikennoinen kamera on helppo kuljettaa mukana, mutta kyllä minä kännylläkin tarvittaessa kuvaan.
Harrastan Helsinkiä monin tavoin. Olen kiinnostunut kaupungin historiasta ja osallistun kaupunginmuseon toimintaan sekä historiallisille kävelykierroksille. Hyllyssäni on paljon Helsinki-aiheista kirjallisuutta ja katson mielelläni täällä kuvattuja vanhoja ja uusia elokuvia. Retkeilen ympäri kotikaupunkiani ja riemastun aina kun löydän uusia ihania paikkoja.
MARIT HENRIKSSON
MARITIN KUVAUSKALUSTOA
Marit Henriksson kuvattiin kotoisohvallaan Siltasaaressa. Taustalla on hänen ikuistamansa “Sumujen silta” -canvaskuva Pitkäsillasta illan hämyssä.
Kuvat ja teksti: Juha Laitalainen
Intensiivisessä sarjassaan Mielikuvia valokuvaaja ja toimittaja Juha Laitalainen kuvaa ja esittelee suomalaisia valokuvaajia heidän rakkaimpine kuvineen.