Fine Art -muotokuvissa jokaisella yksityiskohdalla on merkitystä

Valokuvaaja Martina Wärenfeldt on aina ollut kiinnostunut taiteesta. Lapsena hän saattoi viettää tunteja piirtäen ja haaveillen elämästä taiteilijana. “Taide on elämän arvostamista, hetken iloa, tässä ja nyt.” Halusta huolimatta, Martinalla ei kuitenkaan ollut vaadittavia lahjoja, joilla taiteilijan uraa lähteä edistämään. Visio ei välittynyt paperille sellaisessa muodossa, millaisena se mieleen oli muodostunut. Lahjaksi saatu kamera avasi tien valokuvaukseen ja lopulta siitä muodostui ammatti.

Vuosien varrella Martina oli rakentanut itselleen vahvan uran valokuvaajana, yhä kuitenkin etsien omaa tyyliään. Sattuman kautta oma tyyli löytyi Fine Art -muotokuvien maailmasta, jossa valokuvaus ja Martinan rakkaus klassiseen taiteeseen yhdistyvät.

Kuten taiteessa yleensä, Fine Art -muotokuvissakin jokaisella yksityiskohdalla on merkitystä. Taustalla tapahtuu paljon suunnittelua ennen kuvan ottoa, jotta jokainen palanen osuu kohdalleen. “Käytän omaa kehoani ja energiaani kommunikoidessani asiakkaille, millä tavalla haluan heidän poseeraavan ja millaista tunnelmaa tavoittelemme,” Martina kertoo, ja lisää olevansa erityisen tarkka käsien asennoista, joka on osa taiteellisen muotokuvan tunnelman luomista.

“Kamerasta on tullut minun siveltimeni, työkalu, jolla teen omanlaistani taidetta.
Sisälläni oleva taiteilija on päässyt vapaaksi.”

MIRA & THILDA BERGLIND

Valokuvaajasiskoksille Mira & Thilda Berglindille valokuvaus toimii portaalina sisäisen ja ulkoisen maailman välillä...

MARKUS VARESVUO

Markus Varesvuo metsästää täydellistä luontokuvaa...

MEERI KOUTANIEMI

Meeri Koutaniemelle valokuva on aktivismin väline...

SIMELIUS SIMELIUS

Simelius Simeliukselle studio on visuaalinen laboratorio...

DANIEL TAIPALE

Daniel Taipale on Instagram-ajan tutkimusmatkailija...

Tilaa Rajalan uutiskirje

Copyright © 2019 Osakeyhtiö Osk. Rajala