Eeva Mäkinen - ikimetsien samoilija

Eeva Mäkinen - ikimetsien samoilija

Kuusamolaiselle luontokuvaaja ja eräopas Eeva Mäkiselle oman elinympäristön hyvinvointi on koko elämän mittainen projekti.

Luonto lienee ollut sinun juttusi jo pienestä pitäen, aina Limingan ajoista lähtien? Miten ja miksi sinusta tuli eräopas ja sittemmin luontokuvaaja vai menikö se toisinpäin? Tekemällä oppii parhaiten, eli liikkuminen luonnossa kellon ympäri ja kaikkina vuodenaikoina lienee ollut paras opintiesi myös kehittyä taitavaksi luontokuvaajaksi?

Limingassa sain käydä pienen ala-asteen metsän keskellä, josta jäi paljon hyviä muistoja. Maailma vei minut kuitenkin hetkeksi mennessään, kun muutin lukion jälkeen Meksikoon ja sieltä palatessani Helsinkiin. Noin 15 vuotta sitten hankin ensimmäisen järkkärin, se oli muistaakseni Nikon D3100 ja sama merkki on pysynyt mukana siitä saakka. Kuvausreissut suuntautuivat vuosien mittaan enemmän pohjoiseen.

Halusin alkaa viettämään pidempiä aikoja maastossa ja hain oppia siihen eräopaskoulussa. Vuoden koulutuksen aikana vietimme paljon öitä luonnossa. Aamuisin ennen muiden heräämistä nousin kuvaamaan ja pian huomasin löytäväni sellaisia hetkiä, mistä haaveilin. Kuvaamalla ja viettämällä paljon öitä ulkona opin paremmaksi kuvaajaksi ja aloin pikkuhiljaa löytää oman tyylini.

Mikä on vanhojen luonnontilaisten metsiemme merkitys sinulle? Oliko kiinnostus koskemattomaan metsäluontoon päällimmäisin syy muuttaa selkosille Konttaisenvaaran jylhiin metsämaisemiin kuusi vuotta sitten vai mikä?

Syy pohjoiseen muuttoon oli ennenkaikkea tunne päästä asumaan sinne, jossa mieluiten valokuvasin ja retkeilin. Lisäksi elämä etelässä oli liian hektistä ja kaipasin rauhallisempaa tahtia. Puoliso oli myötämielinen, kun ehdotin kokeilua asua Kuusamossa. Alue oli ennestään tuttu ja kiehtova, jota se on edelleen. Retkeilyinfra ja maisemat täällä ovat mahtavia, ja kartasta tuntuu löytyvän aina uusia paikkoja retkille ja kuvauksiin. Myös puolisoni etsii meille usein kartalta uusia retkikohteita. Muuton jälkeen itseluottamukseni kuvaukseen ja omaan prosessiini kasvoi.

Täällä vanhojen metsien luonto on tullut tutummaksi ja siitä on oppinut paljon, mutta samalla on huomannut kuinka ruusuinen kuva itsellä oli tästä alueesta etelässä asuessa. Vanhat metsät hupenevat silmissä, elleivät ne ole osana jotakin suojelu-ohjelmaa.

Miltä tuntuu metsäkato laajojen harvennus- ja avohakkuiden myötä. Koillismaan vaarojenkin metsät ovat kokeneet kovia. Onko siinä mielessä jo ikäänkuin “karannut saha käsistä”? Onko asioihin puuttuttu mielestäsi tarpeeksi? Ovatko kauniit luontokuvasi keino herätellä ihmisiä huomaamaan koskemattomien metsien kauneus?

Olemme nähneet kodin lähellä maisemassa muutoksen, kun myrskytuhot muokkaavat sellaistakin maisemaa, jota ei ole aikeissa käsitellä.  Naapurissamme tehtiin suuri harvennus ja lähiluontomme yli satavuotias puusto muuttui parissa päivässä täysin tunnistamattomaksi. Itketti ja vihastutti. Moto kaatoi kaistaleen suoraan kanahaukan pesän vierestä. Onneksi pesä ei ollut sinä vuonna käytössä.

Vanhat metsät ovat upeita. Jokainen sellaisessa vieraileva voi varmasti yhtyä ajatukseen. Toivon toki, että kuvillani pystyisin vaikuttamaan metsien arvostukseen ja inspiroimaan ihmisiä nauttimaan luontohetkistä vaikka ihan omassa lähiluonnossa.

Riisitunturi Posiolla, sekä Kuusamon joet, kosket ja vanhat metsät ovat ykköskohde monelle luontokuvaajalle. Kuusamossa ikäänkuin koko Suomen metsäluonto sen kaikessa monimuotoisuudessaan käsin kosketeltavaa. Moni kohde alkaa siellä olla jo monista eri reittien varsilta ikuistetuista luontokuvista tuttu, vieläkö löytyy kuvaamattomia selkosia? Entä kestääkö luonto alati kasvavan luontomatkailun? Jaatko löytämiesi uusien luontokohteiden kuvauspaikkatietoja muille?

Hienoja itsellekin uusia luontokohteita löytyy hyvin vielä karttoja tutkimalla. Mielenkiintoisen paikan löydyttyä lähden käymään siellä monesti ensin ilman kameraa tutkimassa kohdetta ja suunnittelemassa millä kelillä kohteeseen kannattaisi palata. Minulla on pitkä lista paikoista, joihin olen törmännyt retkillä sattumalta tai lähtenyt varta vasten katsomaan kartasta löydettyä maisemaa ja todennut sen kuvaukselliseksi. Näiden kohteiden kuvaamiseen saattaa kulua viikkoja tai vuosia. Visioin kohteelle säätilan, jonka uskon sopivan paikan tunnelman vangitsemiseen. Odottelen sopivaa keliä ja käyn kokeilemassa onneani, kun sellainen sattuu kohdalle.

Kuvani ovat melko minimalistisia ja niissä on harvoin laajaa maisemaa. Kuvaan mielelläni pidemmällä polttovälillä visioni saavuttamiseksi. Kuvaan myös tunnetummissa paikoissa, vaikka suosin hiljaisempia kohteita. Pääsääntöisesti en jaa löytämieni luontokohteiden sijaintia, harvoja perusteltuja poikkeuksia lukuunottamatta.

Toivoisin, että luontomatkailu muuttuisi hitaammaksi ja ihmiset viettäisivät pidempiä aikoja yhdessä kohteessa. Kauniiden kuvien perässä matkaavat näkisivät todennäköisemmin luonnonilmiöitä ja saisivat tutustua alueeseen syvemmin.

Paljonko vietät aikaa luonnossa kuvaten tai eräretkeilijöitä opastaen? Entä mikä on itsellesi kaikkein mieluisin luontokohde, maisemat, linnut vai muut luonnossa liikkuvat lajit? Entä mikä on mielikuvaussääsi ja valo, aamusumu vaiko kauniit auringonnousut ja laskut?

Joskus saatan kuvata monta päivää putkeen aamusta yöhön, mutta toisinaan kamera odottaa hyllyllä viikonkin kun keskityn tietokoneella työskentelyyn. Kamera on kuitenkin aina valmiina, jos olosuhteet näyttävät niin hienoilta, että on vain lähdettävä ulos. Talomme valmistuttua aloitin kuvaamaan kodin ympäristöä. Halusin oppia täällä asuvista lajeista ja miten valo käyttäytyy minäkin vuodenaikana. Ensimmäisenä vuonna rakennusurakan jälkeinen aika oli enimmäkseen tarkkailua. Katselin keskiyön valossa isokoskelopoikuetta, jonka poikaset kiipesivät yksi toisensa jälkeen emon selkään. Toisena vuonna aloin viimein kuvata, ja vietinkin öitä rannallamme kuvaten joutsenia, kuikkia ja isokoskeloita. Kodin ympäristö on osoittautunut todella mielenkiintoiseksi kuvausprojektiksi. Erikoisemmat havainnot ja lajitietoutta kyselemme tarvittaessa serkkuni mieheltä Mika Honkalinnalta.

Saimme syksyllä tyttären, joten tämän talven valokuvaus on jäänyt hieman vähemmälle, mutta onneksi vain vähän. Hän on kulkenut tyytyväisenä kantoliinassa takkini alla, kun olen ollut etsimässä saukkoa ja kuvaamassa revontulia.

Teen yksin tai puolisoni kanssa kuvausretkiä yhden tai kaksi vuodessa. Haluan niiden olevan luontoretkiä, jossa edetään hitaasti ja valokuvataan niin paljon kuin jaksaa. Nautin asiakasretkistä, mutta niiden järjestäminen on työlästä ja stressaavaa, jos keli ei osukaan kohdille.

Olet käynyt luennoimassa, kertomassa kokemuksiasi sekä jakamassa vinkkejä luontokuvaukseen mm. partiolaisille. Millaisia neuvoja annat luonnossa liikkujalle, jotta kukin saa parhaat eväät kuviinsa sekä muutenkin luonnossa liikkumiseen?

Luonnosta ja kuvaamisesta oppiminen on elämän mittainen polku, ja uskon että aina on lisää opittavaa. Parhaat opit olen saanut viettämällä mahdollisimman paljon aikaa luonnossa kokeillen eri kuvaustyylejä. Jossain kohtaa huomasin nauttivani tietyntyyppisistä ja sävyisistä kuvista enemmän, kuin toisista ja aloin panostaa niihin. Juttelen paljon kuvausretkieni osallistujien kanssa siitä, kuinka kannattaa uskaltautua lähtemään yksin kameran kanssa kuvaamaan ja miten antoisaa se on. Monesti jos retkikaveri ei ole kiinnostunut kuvaamisesta, niin on kiire jatkaa matkaa eikä ole aikaa pysähtyä kuvaamaan. Luonnossa liikkuessa pitää aina kunnioittaa luontoa eikä kuvan saaminen saa ikinä olla tärkeämpi, kuin ohjeiden noudattaminen.


Millainen on kuvauskalustosi? Kulkeeko luonnossa mukanasi repussa runko parilla putkella? Onko mukanasi myös drone, näytät sitä käyttävän jonkin verran? Kuvaatko myös kännykällä?

Luonnossa mukana kulkee yleensä yksi runko ja 2-3 linssiä riippuen vuodenajasta ja retken pituudesta ja tarkoituksesta. Tilaustöissä mukana voi olla kuvauskopteri ja kännykällä otan usein videoita muistoksi.

Jalustaa en yleensä jaksa kantaa mukana. Otan ennemmin ylimääräisen linssin tai talvivaelluksella suklaata ja käytän jalustana kuvausreppua, lumikasaa, puun runkoja tai tuen kameraa oikeaan asentoon hanskalla tai pipolla. Kuvaan paljon myös jalustalle haastavissa kulmissa tai niin matalalta, ettei siitä olisi hyötyä.


Teet jossain määrin kuvauksia myös yrityksille, mainoskuvauksiako vai minkä tyyppisiä? Olet myös Nikon Creator. Mitä toimenkuvaan kuuluu?

Olen tehnyt Nikonin kanssa yhteistyötä vuodesta 2017 ja ollut Creator -ohjelmassa mukana sen alusta saakka 2020. Suomessa toinen Nikon Creator on Mikko Lagersted ja Nikon Ambassador on Konsta Punkka. Nikonilla on tiivis kuvaajayhteisö, ja olen iloinen että minut pyydettiin aikoinaan mukaan. Yhteistyö on tuonut mahdollisuuksia osallistua kiinnostaviin projekteihin ja Nikonin tapahtumiin sekä mahdollisuuden lainata linssejä ja runkoja tarpeen tullen.

Kuvaan pääasiassa luontoa omiin sekä asiakkaiden projekteihin, mutta teen myös tilauksesta henkilö- sekä tuotekuvauksia. Nekin teen luonnossa ja luonnonvalolla. Nautin tehdä eri tyyppisiä kuvauksia asiakkaille, sillä ne haastavat pohtimaan kuvaa uudella tavalla. Rakastan lokaatioiden miettimistä ja kuvien visualisoimista etukäteen. Kuvauksia ennen seuraan sääkarttoja intensiivisesti ja lähden toteuttamaan työn heti kun palaset loksahtelevat paikoilleen.


Onko some tärkeä media myös luontokuvausgenressä? Oletko itse aktiivinen somettaja? Onko sinulla paljon seuraajia?

Kehotan aina muita jakamaan sosiaalisessa mediassa kuvia, sillä muuten kukaan ei tiedä kuvan olemassaolosta. En kuitenkaan aina noudata itse neuvoa. Jos en jaa onnistunutta kuvaa heti, niin hetki menee ohi ja sen jakaminen ei tunnu luontevalta. Haluaisin aktivoitua taas enemmän, sillä vuosien mittaan sosiaalisen median kautta on löytynyt paljon vertaistukea ja kannustusta.


Tekoälyn käytön valloitettua jo maailman, voiko luonto-kuviinkaan enää uskoa?

Luontokuvat ja varsinkin videot ovat kokeneet aikamoisen kolauksen tekoälyn tultua mukaan. Voiko luontokuviin enää uskoa, sitä joutuu todellakin pohtimaan.

Sain kerran viestiä ulkomaiselta kuvaajalta, joka oli löytänyt googlesta tiedon, että Kuusamossa voi kuvata naalia ja tunturipöllöä. Hän pyysi minua oppaaksi ja loukkaantui, kun totesin tehtävän olevan mahdoton. Viikkoa myöhemmin hän laittoi kuvan naalista ja tunturipöllöstä kertoen, että hän löysi viimein oppaan, joka vei hänet kuvaamaan lajeja villiin luontoon. Todellisuudessa opas oli vienyt kuvaajan Ranuan eläinpuistoon.

Ihmisen ottamalle valokuvalle tulee varmasti aina olemaan tarve. Tekoäly ei ole niin kekseliäs. Seuraan monentyyppisiä kuvaajia sosiaalisessa mediassa ja tärkeintä on kertoa onko kuva otettu itse vai tekoälyn luoma.

Mielikuviani

Miksi juuri nämä teokset valikoituivat mielikuviksesi?

Muutamat suosikkikuvani ovat pysyneet samoina jo vuosia, mutta yksi uusi suosikki joukossa. Kaikki ovat olleet hetkiä, joissa on mielestäni ainutkertainen valo ja olen saanut nauttinut hetkistä äärimmäisen paljon.

EEVA MÄKINEN

IKÄ36
KOTIPAIKKAKuusamo
LUONNEHerkkä, rohkea, kekseliäs, päättäväinen, ahkera, rauhoittuja
KOULUTUSMatkailun restonomi, erä- ja luonto-opas
VALOKUVAAJAN MOTTOVielä muutama kuva
MENEILLÄÄN TÄLLÄ HETKELLÄNäyttely: ”Harmony” Limingassa 28.5 alkaen, Cafe Abrahams
EevaMa_kinenEnttimetsa_ssa__web

Eeva Mäkinen ikuistettiin Emman ja australianpaimenkoira Lilyn kanssa samoilemassa Metso-ohjelmassa suojellussa Enttimetsässä Kirkkonummella. Suojelumetsä alkaa Eevan miehen vanhempien kotitalon takapihalta.

Canon EOS R6 Mark II + RF 24-105mm f/4 IS USM + Canon Speedlite FL-5, 1/60s. f/5.6

EevaMa_kinen_web

Eeva Mäkinen kuvattuna pihapiirin vanhan aitan rappusilla.

Canon EOS R7 + Laowa Argus 33mm f/0.95 CF APO, 1/4000s. f/0.95, ISO 100

Eevan kuvauskalusto

1000x1000_LaitalainenJuha_1

Kuvat ja teksti: Juha Laitalainen
Intensiivisessä sarjassaan Mielikuvia valokuvaaja ja toimittaja Juha Laitalainen kuvaa ja esittelee suomalaisia valokuvaajia heidän rakkaimpine kuvineen.